Suomen "UFO-mysteeri" selviämässä? Tätä ihmetellään ulkomaillakin
Itämeren pohjassa makaavaa tunnistamatonta esinettä selvittänyt tutkimusryhmä on nyt valottanut, mitä he ovat tähän menneessä saaneet selville.
Suomen vieressä meressä noin 90 metrin syvyydessä makaava tunnistamaton esine huomattiin ensimmäisen kerran viime kesänä. Muodostelmaa alettiin tutkia kunnolla muutama viikko sitten ruotsalaisen tutkimusryhmän toimesta.
Nyt ryhmä on kertonut, mitä he ovat ehtineet saada selville. Monille saattaa tulla kuitenkin pettymyksenä, ettei kyseessä ole UFO - niin kuin ahkerasti on ehditty jo arvuutella. Tästä huolimatta kyseessä on jotain yllättävää. Ryhmän mukaan meressä lepää symmetrinen muodostelma, jonka pinnassa näyttäisi olevan jotain noen kaltaista.
- Aluksi luulimme, että kyseessä on pelkkä normaali kivi. Mutta kyseessä on jotain muuta. Koska Itämeressä ei ole havaittu vulkaanista aktiivisuutta, pinta herättää kysymyksiä. En ole urani aikana nähnyt mitään tällaista. Voimme vain arvuutella, miten luonto on voinut muovata jotain tällaista, retkikuntaa kertoo.
Esine ehti herättää mielenkiintoa ulkomailla jo viime kesänä ja nyt aihetta on seurattu aktiivisesti edellisesti esimerkiksi yhdysvaltalaismedioissa. Muun muassa Fox News ja Huffington Post -lehti ovat spekuloineet, milloin "ufo-mysteeriin" saadaan selvyys.
Lähde: Ocean Explorer