Englannin 'lumikaaos' huvittaa suomalaisia - muutaman sentin pyry ja kouluja suljettu

18.01.2013 14:09 - Karoliina Kotala

Englannissa on viime päivinä satanut lunta senkin verran, että brittien näkökulmasta kyseessä on jo varsinainen lumikaaos. Suomalaiselta kysyttäessä tilanne on kuitenkin vähintäänkin huvittava.

The Sun -sivuston mukaan Etelä-Walesissa on jouduttu antamaan jo niin sanottu "punainen hälytys" kovan lumentulon vuoksi, jota on satanut jo 30 senttiä. Englannissa tilanne ei vielä aivan yhtä paha, mutta lumikaaoksesta uutisoidaan myös siellä. Ympäri Englantia on jouduttu sulkemaan kymmeniä kouluja ja ihmiset ovat hamstranneet ruokaa kaupoista.

Suomalaisen näkökulmasta lumikaaoksesta puhuminen kuulostaa vähintäänkin huvittavalta. Englannin koillisosassa sijaitsevassa Newcastlessa asuva suomalainen Sari Sokell kuvailee kaupungissa olevan nyt lunta noin kaksi senttiä.

- Teiden varsille on tuotu varoituskylttejä, jotka varoittavat lumimyrskystä ja aihe on ollut kaikkien huulilla koko viikon. Työkaveri jopa lähti kesken päivän kotiin töistä, koska halusi turvaan myrskyltä. Osalle tämä niin sanottu lumimyräkkä onkin vain hyvä tekosyy myöhästellä töistä. Kyllähän tämä melko huvittavalta tuntuu, Sokell kuvailee.

Sari kuitenkin muistuttaa, että Englannissa vähäiseenkään lumentuloon ei olla varauduttu, joten sen vuoksi seuraukset voivat olla pahemmat kuin meillä Suomessa.

- Rakennustekniikka on täällä täysin erilainen ja lumentulon myötä lämmetyslaskut nousevat pilviin. Kaikki ajavat tietysti kesärenkailla, koska eihän täällä talvirenkaille ole käyttöäkään, kuin nämä pari päivää vuodessa. Kaikilla ihmisillä ei myöskään ole toppavaatteita, sillä eihän niitä yleensä täällä tarvitse. Ei ole kalustoa aurata teitä tai suolata, eivätkä ihmiset osaa ajaa lumessa, joten onnettomuuksia sattuu, Sokell toteaa.

Katso kuvat Englannin lumitilanteesta täältä.

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat