Uusi raskausajan rohkea trendi - nakukuvat vauvamasun kanssa

24.06.2013 13:15 - Reetta Haverinen

Demi Moore ei taatusti tiennyt, minkälaisen trendin hän tuli luoneeksi poseeratessaan vauvavatsansa kanssa Vanity Fair -lehden kannessa vuonna 1991. 

Monet julkisuuden henkilöt ovat innostuneet poseeraamaan valokuvissa raskausvatsansa kanssa ilman rihman kiertämää. Näyttää kuitenkin siltä, että trendi on alkanut levitä Hollywood-piireistä myös tavallisten ihmisten keskuuteen.

Yhä useammat naiset ovat nykyisin valmiita palkkaamaan ammattivalokuvaajan ikuistamaan heidän raskausvartalonsa hyvinkin rohkealla tavalla. Vaikka kuvien on tarkoitus pysyä hyvän maun rajoissa, jotkut mieltävät otokset silti sopimattomiksi.

Joidenkin mielestä valokuvat asettavat naiset ulkonäköpaineiden alle vielä raskausaikanakin, vaikka silloin tulevien äitien tulisi saada nauttia odotusajasta ja rentoutua vartalopaineista.

- Minusta tämä on hieman masentavaa. Raskausaikana naisten ei tule stressata ulkonäöstään. Nykyisin tuntuu kuitenkin olevan sopimatonta näyttää muille raskausajan väsymystään tai mielialojen heilahteluja. Vaikuttaa siltä, että raskaana olevien naistenkin tulee näyttää jatkuvasti kauniilta, solakoilta ja seksikkäiltä, kertoo raskausajan asiantuntija Meredith Nash.

Uudenlainen suhtautumistapa raskauteen

Raskauteen on muutoinkin ryhdytty suhtautumaan täysin toisella tavalla kuin kymmeniä vuosia sitten. Kauppojen äitiysvaatevalikoimat ovat kasvaneet ja lähes kaikki asut ovat viimeisen muodin mukaisia.

Raskaudesta onkin tullut rahakas liikeidea monille yrityksille. Useat nykyäidit ovat valmiita laittamaan omaisuuksia muun muassa muodikkaisiin äitiysvaatteisiin, baby shower -kutsuihin ja ammattimaisiin valokuviin.

Psykologi Jane McCartneyn mukaan rohkea valokuva pyöreän vauvamasun kanssa on kuitenkin täysin hyväksyttävää.

- Ei ole ollenkaan tavatonta, että naiset ovat ylpeitä vatsastaan. On luonnollista, että he kokevat halua esitellä uudenlaista vartaloaan. Valokuvilla naiset voivat ikuistaa erityislaatuisen ajanjakson elämästään, nainen kertoo.

McCartney lisää, että rohkeimmat kuvat on kuitenkin parasta pitää yksityisenä. Otoksia ei kannata lähteä levittelemään esimerkiksi Facebookissa.

- Monet saattavat pitää kuvia mauttomina, varsinkin jos niitä lähtee esittelemään maailmalle. Täytyy myös miettiä, kuinka vielä vatsassa oleva lapsi suhtautuu asiaan tulevaisuudessa, McCartney täsmentää.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat