Yhä useampi hääpari toivoo lahjaksi elämyksen

10.07.2013 09:45 - Katariina Näreaho

Elämyslahjoja toivovien hääparien osuus on kasvanut lähes 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tämä ilmenee lahjatoiveita välittävän Lahjalista.netin tilastoista.

Suosituin tapa toivoa elämyslahjoja ovat erilaiset lahjakortit. Ravintolaillat, hotelli- ja kylpylälomat, teatteriesitykset sekä konserttiliput ovat häämatkakassan kartuttamisen ohella yleisimpiä tapoja toivoa häälahjaksi yhteistä aikaa.

Elämyslahjojen yleistymisestä huolimatta kymmenen suosituimman häälahjatoiveen listalla näkyy tänäkin kesänä arki. Hääparit toivovat yhä astioita ja kodinkoneita sekä muita kodintarvikkeita. Lisäksi he suosivat eniten kotimaista designia.

- Esimerkiksi Teema-lautaset ja Essence-viinilasit ovat säilyttäneet suosionsa vuodesta toiseen, kertoo Lahjalista.netin Marja Vuorinen.

Vuorisen mukaan klassikoista etenkin Kastehelmi-sarja on noussut tänä kesänä selvään suosioon.

Tiedot käyvät ilmi Lahjalista.netin tilastoista ja perustuvat tuhansien hääparien lahjatoiveisiin.

KESÄN 2013 HÄÄLAHJATOIVEIDEN TOP 10

1. lautanen
2. kulho
3. pussilakana
4. viinilasi
5. veitsi
6. vati
7. pannu
8. muki
9. juomalasi
10. pyyhe

Katso TOP 50 täältä.

Kilpailut

Uusimmat