Kumpi on onnellisempi, kotiäiti vai työssäkäyvä nainen? Tuore tutkimus paljastaa
Britannian kansallisessa onnellisuuskyselyssä selvitettiin, millaiset naiset ovat onnellisimpia.
Tutkimuksen mukaan kotiäidit olivat kaikista tyytyväisimpiä elämäänsä. Toisin kuin uraaluovat naiset, kotiäidit tunsivat olonsa arvostetuksi ja tylsistyivät harvemmin. Lisäksi he kokivat työssäkäyviä naisia useammin heidän elämällään olevan merkitystä.
Kotiäidit arvostelivat onnellisuusasteensa tasan kahdeksaan, kun taas töissäkäyvät naiset sanoivat olevansa 7.8 pisteen arvosta tyytyväisiä elämäänsä asteikolla yhdestä kymmeneen. Ero oli siis pieni.
Tutkimuksessa saatiin myös selville, että naimisissa olevat ihmiset olivat onnellisempia kuin eronneet tai sinkut.
Lähde: Daily Mail
Kilpailut
Uusimmat
Etätyön hyödyt eivät jakaannu tasan
Foreca: Sunnuntai oli vuoden toistaiseksi lämpimin päivä, mutta juhannusviikolla sää muuttuu
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - nimestä tai vanhemmista ei poliisin mukaan tietoa
Rikolliset värväävät nuoria rahamuuleiksi: 'Jännittävältä tuntuva puuha voi johtaa uhkaaviin tilanteisiin'
HS: Kolme karannutta biisonia on ammuttu
Näytä lisää