Yli 200 vuotta vanhoja hylkyjä löytyi valtameren pohjasta - lue mitä oli matkatavaroina

31.07.2013 22:45 - Senni Loikala

Meksikonlahdella löytyi hylkyjä, jotka tullaan nostamaan maan pinnalle syvemmältä kuin koskaan.

Meksikonlahdelta on paikannettu kolme hylkyä, jotka lepäävät lähes puolentoista kilometrin syvyydessä valtameren pohjassa. Niiden tuleva nostaminen maan pinnalle tulee olemaan historiallista, sillä Pohjois-Amerikassa ei koskaan ole pelastettu hylkyjä yhtä syvältä.

Yhtä hylyistä on tutkittu jo paremmin. Pituutta sillä on 25 metriä ja leveyttä lähes 10 metriä. Laivan runko on kuparilla päällystettyä puuta, ja paatista löytyy todennäköisesti kuusi kanuunaa.

Myös kyseisen hylyn irtaimistoon on päästy jo käsiksi. Mukana onnettomalla matkalla oli keramiikkaa, kiinalaisia aseen osia, suunnistusvälineitä ja miehistön henkilökohtaista omaisuutta, kuten kirjoja, silmälaseja ja hammasharja. Lisäksi hylystä löytyi pullo inkivääriä, jonka tarkoituksena oli pitää merisairaudet loitolla.

Kaikkien kolmen hylyn uskotaan uponneen saman väkivaltaisen kohtalon saattelemana, esimerkiksi hirmumyrskyn takia. Meksikonlahdelal oli myös 1800-luvun alussa paljon muun muassa merirosvoja ja kaappareita.

Lähde: History

Kilpailut

Uusimmat