Unohda lahjapaperi! Huikea video näyttää, miten paketoit lahjat kekseliäästi
Jouluun kuuluu olennaisena osana lahjojen paketointi. Onneksi sen voi myös hoitaa myös perinteistä poikkeavalla tavalla niin halutessaan.
Joulu on lahjojen aikaa. Yleensä paketteja paketoidaan nätteihin lahjapaperikääreisiin taikka suloisiin lahjapusseihin. YouTubessa kiertävä video antaa kuitenkin vinkkejä myös hieman toisenlaisiin lahjakääreisiin.
Videolla annetaan upeita ja erilaisia vinkkejä siihen, miten lahjan voi kääriä suloiseen pakettiin. Mukana on muun muassa jääpala vanhat farkut, legot sekä vanha tuttu VHS.
Katso pakkausideat alla olevalta videolta.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää