Millainen profiilikuva viehättää eniten? Vältä tyypillisimmät virheet

05.01.2014 10:15 - Rea Tallgren

Facebookin tai nettideittipalvelun kuvalla on paljon merkitystä.

Zoosk-sivuston tutkimus kertoo, millaiset profiilikuvat viehättävät eniten miehiä ja millaiset naisia.

Naisten kuvissa on tärkeää se, että ne on otettu sisätiloissa, eivätkä esimerkiksi luonnossa. Sisällä otetuilla kuvilla on peräti 60 prosenttia suurempi huomioarvo. Miehet puolestaan saavat huomiota 20 prosenttia todennäköisemmin ulkona kuin sisällä otetuilla kuvilla.

Kokovartalokuva taas herättää huomiota yli kaksi kertaa todennäköisemmin kuin pelkkä kasvokuva. Selfiet puolestaan eivät toimi, ainakaan miehillä. Heillä selfiekuva profiilikuvana aiheuttaa kahdeksan prosenttia laskua yhteydenotoissa.

Kuvien lisäksi myös se, mitä itsestään kertoo, on merkityksellistä. Lapsista puhuminen on miehille plussaa, mutta naisten profiileissa se saa aikaan yhteydenottojen vähenemisen.

Uskomatonta mutta totta on myös se, että hymiöillä on väliä. Ihmiset, jotka käyttävät nenällistä hymiötä, :-), saavat 13 prosenttia enemmän yhteydenottoja, kun taas nenättömät hymiöt, :), heikentävät yhteydenoton mahdollisuuksia 66 prosentilla. 

Lähde: Daily Mail

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat