Miksi virtsanvärjäysainetta ei käytetä Suomen uimahalleissa? Asiantuntija vastaa

02.04.2014 18:00 - Katariina Näreaho

Uima-altaisiin pissimistä olisi mahdollista vähentää veteen sekoitettavalla kemikaalilla, joka värjää virtsan siniseksi. Silti sitä ei suomalaisissa uimahalleissa käytetä. Mutta miksi?

Voicen Iltapäivän Noora Hautakangas ja Lauri Kottonen pohtivat tänään iltapäivällä, miksi Suomen uimahalleissa ei käytetä kemikaalia, joka värjää virtsan kirkkaansiniseksi. Asiaa on varmasti pohtinut moni muukin, sillä kemikaalin avulla altaisiin pissiminen vähenisi varmasti ainakin ajatustasolla.

Puhtausalan ammattilainen, kemisti Tuula Suontamolle, kuitenkin selventää, miksi virtsan värjäävää kemikaalia ei altaissa käytetä. Uimahallit eivät nimittäin halua asettaa asiakkaitaan tilanteeseen, jossa uimari joutuisi naurunalaiseksi.

- Jos jollekin käy vahinko, ja se uimavesi hänen ympäriltään värjäytyy ja muut uimarit rupeavat nauramaan ja tuijottamaan, niin he ovat menetettyjä asiakkaita. He eivät enää palaa uimahalliin takaisin, Suontamo kertoo.

Uimahalleissa uiminen on kuitenkin Suontamon mukaan täysin turvallista mahdollisesta virtsasta huolimatta.

- Kyllähän me pysytään terveinä, kun me käymme uimassa. Jos sielä olisi jotain vialla ja kaikki sairastuisvat, niin uiminen loppuisi siihen. Kyllä se on ihan pommin varmaa, että uimahallissa voi käydä turvallisesti.

Kuuntele Suontamon haastattelu kokonaisuudessaan alta.

Kerroimme aiemmin myös kuvottavista uima-allasfaktoista, jotka luettuasi saatat miettiä uudemman kerran uimaan lähtemistä. Lue asiasta lisää täältä.

Voicen Iltapäivä radiossa arkisin klo 14-18.

Kilpailut

Uusimmat