Ruotsalaiskuvaajan muokatut vauvakuvat ihastuttavat

06.04.2014 22:15 -

Valokuvaaminen voi olla haastavaa, varsinkin jos kuvattavana on pieni lapsi. Ruotsalainen valokuvaaja keksi ratkaisun tähänkin ongelmaan.

Useimmat vanhemmat haluavat ottaa lapsistaan paljon ihania kuvia. Pieniä lapsia on vaikea saada poseeraamaan ja pysymään paikoillaan. Tähän ongelmaan ruotsalainen valokuvaaja kehitti ovelan ratkaisun omaa lastaan kuvatessaan.

Valokuvaaja Emil Nyström päätti ottaa hieman erikoisempia kuvia pienestä tyttärestään Signhildistä. Nyström käytti tyttärensä kuvissa kuvanmuokkausta ja  lopputuloksena syntyi uskomattomia otoksia. Myös hänen vaimonsa osallistui tämän erikoisen albumin tekoon, sillä useissa kuvissa lasta täytyi asetella eri asentoihin. Lopullisista kuvasta hänet editoitiin pois ja näin kuvassa esiintyy lapsi itse.

Nyström on kertonut että kuvien idea syntyi pariskunnan halusta tehdä hieman erilainen vauva-albumi. Siinä tavoitteessa Nyström on kuvista päätellen onnistunut.

Uskomattomia kuvia pääset katsomaan tästä.

Kilpailut

Uusimmat