Pystyisitkö sinä olla 15 minuuttia tekemättä mitään? Tuoreet tutkimustulokset huolestuttavat

04.07.2014 15:22 - Minna Talstila

Uuden tutkimuksen mukaan osa ihmisistä antaisi itselleen mieluummin sähköshokkeja kuin istuisi paikoillaan täydessä hiljaisuudessa.

Teknologian nopeasta kehittymisestä on paljon hyötyä, mutta sillä on myös varjopuolensa. Älypuhelimet nimittäin ovat varmasti yksi syy siihen, että suuri osa nykypäivän ihmisistä ei pysty olemaan hetkeäkään paikoillaan tekemättä yhtään mitään. Puhelinta näprätään jopa silloin, kun istutaan lounaalla työkaverien kanssa tai ollaan näkemässä ystäviä.

Virginian yliopiston tutkimustulokset eivät siis ole kovin yllättäviä. Niiden mukaan monille todella tuottaa vaikeuksia olla yksin tekemättä mitään, ja osa jopa ottaisi mieluummin vastaan sähköshokkeja.

- Monelle ihmiselle tuottaa vaikeuksia käyttää omia aivoja itsensä viihdyttämiseen, ainakin kun heitä pyydetään tekemään niin käskystä. Nykypäivänä ihmiset täyttävät kaikki hetkensä erilaisia laitteita käyttämällä, tutkimusta johtanut psykologian professori Timothy Wilson selittää Science-lehdelle. 

800 mukana

Tutkimukseen osallistui 800 eri-ikäistä henkilöä nuorista vanhuksiin. Selvitys osoitti, että suurin osa koehenkilöistä ikään tai sukupuoleen katsomatta ei pitänyt yksin ja eristäytyneenä olemista miellyttävänä. 

Joihinkin koetilanteisiin osallistui vain opiskelijoita. Heitä pyydettiin olemaan 15 minuutin ajan täydessä hiljaisuudessa ja tekemättä mitään. Koehenkilöt eivät saaneet pitää itsellään puhelinta, musiikkisoitinta, lukemista tai kirjoitusvälineitä. Heitä myös pyydettiin pysymään hereillä. 

Sähköshokit miellyttävämpiä

Useimmat koehenkilöistä ilmoittivat, etteivät pitäneet tehtävästä ja että heidän oli vaikea keskittyä. Tutkimus myös osoitti, että moni oli valmis antamaan itselleen mieluummin lieviä sähköiskuja kuin istumaan hiljaa ja ajattelemaan. Miesosallistujista näin teki kaksi kolmasosaa eli 12 henkilöä 18:sta. Naisista ainakin yhden sähköiskun antoi itselleen neljäsosa eli 6 henkilöä 24:stä. 

- Luulen, että he vain halusivat sähköiskujen avulla välttää tylsistymisen. Joskus negatiivinen ärsyke on parempi kuin ei ärsykkeitä ollenkaan, Wilson arvelee.


Aiemmin julkaisimme videon, jonka katsominen voi olla jatkuviin ärsykkeisiin tottuneille ihmisille haastavaa. Voit katsoa sen täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat