Nyt se on todistettu: Miksi osa ihmisistä ei osaa tanssia?

12.11.2014 09:32 - Linda Arponen

Tutkimuksen mukaan selitys tanssitaidottomuudelle voi löytyä biologiasta.

Vaikka monet ihmiset saattavat näyttää noloilta tanssiessaan, löytyy joidenkin ihmisten huonoille tanssitaidoille selitys kuitenkin biologista. Näin kerrotaan tuoreessa tutkimuksessa, joka ilmestyi viime viikolla Philosophical Transactions: Biological Sciences -tiedejulkaisussa.

Tätä rytmitajun puutetta kutsutaan rytmikuuroudeksi, jota voi verrata muihin aistivajauksiin, kuten sävelkorvan puutteeseen tai värisokeuteen.

Rytmikuurous on kuitenkin käsitteenä varsin uusi. Aihetta tutkittiin ensimmäistä kertaa kolmisen vuotta sitten, jolloin rytmikuuroja ihmisiä pyydettiin lyömään rytmiä omaan tahtiinsa. Tämä onnistui aivan kuten muillakin ihmisillä, mutta sitten kun koehenkilöitä pyydettiin lyömään rytmiä samaan tahtiin metronomin, jonka tahti ajoittain nopeutui ja hidastui, kanssa, sekosivat tutkittavat täysin rytmistä.

Tutkijoiden mukaan tämä johtuu biologisen rytmin puutteesta. He ovat kuitenkin sitä mieltä, että vain harvat ihmiset, jotka kokevat olevansa rytmitajuttomia, voivat oikeasti syyttää biologiaa. Yleisimmin huonot tanssitaidot johtuvat kuitenkin vain osaamattomuudesta.

Lue myös: Tiede selvitti, kuinka jokainen mies voi olla hyvä tanssija - katso

Lähde: Science of us

Kilpailut

Uusimmat