Syntymäpäivässä piilee yllättävä vaara - kannattaako oikeasti huolestua?

11.01.2015 14:15 - Eeva Rajala

Tuoreiden tutkimustulosten valossa ei kannattaisi kovin villisti juhlia merkkipäiviä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisellä on 25 prosenttia suurempi mahdollisuus kuolla syntymäpäivänään kuin muina päivinä. Päätutkija ja filosofian tohtori Pablo Peña sanoo, että syntymäpäiviä usein juhlitaan ja juhlissa voi useinkin olla mukana riskien ottamista. Syntymäpäiviin liittyviin riskitekijöistä Peña listaa muun muassa ajamisen, stressin ja alkoholin litkimisen. On myös suurempi todennäköisyys tuhlata kaikki rahat, jos syntymäpäivä osuu viikonlopulle.

On myös muita päivä syntymäpäivän lisäksi, jolloin ihmiset kuolevat useammin kuin muina päivinä.

Joulupäivä

Amerikkalaistutkimuksen mukaan kuolleisuus kasvaa 9 prosentilla, jos joulupäivää verrataan normaaliin päivään. Kuolleisuuden kasvulla ja joulupäivällä ei kuitenkaan ole samanlaista, selvää syy-yhteyttä kuin kuolleisuuden kasvulla ja syntymäpäivällä. Tutkimuksessa analysoitiin stressin, matkailun, kylmän sään ja päihteiden käytön vaikutuksia. Yksikään näistä tekijästä ei kuitenkaan selitä asiaa.

Uudenvuodenpäivä

Samaisessa tutkimuksessa selvisi, että kuolleisuus näyttää nousevan kohtuuttomasti myös 1. tammikuuta. Tammikuun ensimmäisenä kuollaan myös runsaasti yleisiin sairauksiin, kuten syöpä- tai verenkiertosairauksiin.

Aamupäivällä klo 11.00 tai illalla klo 18.00

84 prosentilla on sellainen geenimuunnos, jonka vuoksi vuorokausirytmi käy läpi merkittävän muutoksen aamupäivällä, mikä näyttää vaikuttavan toisilla kuolemaksi asti. Lopulla 16 prosentilla on toisenlainen geenimuunnos, jossa muutos tapahtuu noin klo 18.00.

Palkkapäivä

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että ihminen kuolee usein palkkapäivänä tai päivä sen jälkeen. Kuolleisuus kasvaa etenkin kuukauden toisen palkkakuitin jälkeen, jos palkan saa viikoittain. Tutkijoiden mukaan rahan saaminen mahdollistaa ihmiselle erilaisia aktiviteettejä, jotka voivat nostaa kuolleisuusriskiä.

Lähde: Men's Health

Kilpailut

Uusimmat