11 arkista asiaa, joita moni ei voi olla tekemättä

06.02.2015 10:45 - Nelly Tatti

Torkutatko yleensä? Eikö suu pysy kiinni maskaraa laittaessa? Ei hätää, ei muillakaan.

On asioita, joita ihminen tekee lähes päivittäin ja täysin huomaamatta. Mutta, kun näitä asioita yrittää tehdä eri tavalla tai lopettaa jopa kokonaan, se tuntuu lähes ylitsepääsemättömän vaikealta. Alta näet listan hassuista asioista, joita teemme huomaamatta.

1. Omasta sängystä fantasioiminen, kun olet lähdössä kotiinpäin

Iltaan mennessä alat olla jo väsynyt ja kotimatkalla haukotellessasi ikävä omaa sänkyä kohtaan senkuin yltyy. Kun viimein pääset kotiin, oletkin yhtäkkiä täysin virkeä ja pehmeä, lämmin sänky unohtuu täysin.

2. Sunnuntaimasennus

Vaikka maanantait ovatkin kurjia, ovat sunnuntai-illat sitäkin kamalampia. 

3. Oman äänen kuuleminen nauhoituksesta

Kukaan ei tykkää omasta äänestään kuullessaan sen nauhoituksen kautta. Edes Beyoncé.

4. Herätyskellon aikaistaminen, jotta voit torkuttaa

Ei kukaan oikeasti halua herätä puolta tuntia aiemmin, vaikka kuinka haluat itsellesi niin väittää. Me kaikki torkutamme joskus, jotta saisimme tunteen, että voimme nukkua pidempään.

5. "Ostan vain tämän"

Menet kauppaan yhden asian takia, mutta ostat lopulta viikon edestä tavaraa, ja tajuat kotiin tultuasi, että se vessapaperi, jota menit kauppaan alunperin hakemaan, myös jäi sinne kauppaan.

6. Naiset, joilla ei koskaan ole "mitään päällepantavaa"

Naiset usein valittavat, ettei kaapista löydy mitään päällepantavaa, mutta matkalle lähdettäessä matkalaukku täyttyy hetkessä asioista, joita et edes loppujenlopuksi käytä koko matkan aikana.

7. Ripsivärinlaitto suu auki

Tätä on lähes mahdotonta tehdä suu kiinni. Myös kajaalin laittaminen tuottaa usein ongelmia.

8. Aivastaminen silmät kiinni

Aivastaessa taas on mahdotonta pitää silmät auki.

9. Lauantain pyhittäminen levolle

Koko viikon ajan mietit vain lauantaita ja suunnittelet valmiiksi, kuinka pitkään saat nukkua.

10. Shuffle-toiminnon sivuuttaminen musiikkilaitteessa

Laitat soittolistallasi shuffle-toiminnon päälle, mutta loppujenlopuksi skippaat jokaisen ehdotetun kappaleen, ja päätät itse mitä kuuntelet.

11. Kännykän vilkuilu

Saatoit juuri minuutti sitten katsoa viestisi tai kellonaikaa kännykästäsi, mutta vilkuilet silti luuriasi joka hetki kuvitellen, että joku on lähettänyt lisää viestejä, vaikkei näin olisikaan. Monilla älypuhelin tuntuu muutenkin olevan liimattuna käteen nykyään.

Lähde: HelloBeautiful

Kilpailut

Uusimmat