Tissejä ja peppuja ei tulla enää näkemään mainoksissa?

23.07.2015 16:45 - Senni Loikala

Tissejä, peppuja, aseita, verisiä tappeluita - kaikki nämä ovat tulleet monille tutuiksi jo nuoresta pitäen, mistä käy kiittäminen mainostajia ja mediaa. Sen vuoksi amerikkalainen tutkimus on kiinnostavaa luettavaa.

Artistit riisuvat vaatteitaan ja luovat paljon puhuvia katseita ripsiensä takaa suoraan kameraan, koska pelkäävät faniensa unohtavan heidät. Bussipysäkkien mainostauluilla näkyy kuvia täydellisessä iskussa olevista naisista ja miehistä, jotka näyttävät kuin syötäviltä herkkupaloilta. Elämme vieläkin maailmassa, jossa seksiä tai seksististä näkemystä syötetään joka suunnalta. 

Tuoreen Ohion yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan "Seksi myy" -sanonta on kuitenkin perätön. Se ei nimittäin myy. Eikä väkivalta myy sen enempää.

Toisin kuin, mitä mainostajat ovat luulleet, seksi ja väkivalta kääntyvät monesti itseään vastaan. Tutkimuksen mukaan kyseiset lähestymistavat saavat kuluttajat suhtautumaan kielteisesti tissejä tai aseita heilutelleisiin tahoihin. Heidän tuotteitaan ei tahdota ostaa, ja kuluttajat ovat yllättävän pitkävihaisia. He muistavat näkemänsä mainokset vielä pitkään.

Ystävyys ja perhe puhuttelevat

Tutkimuksen mukaan seksiä ja väkivaltaa viljelleet mainostajat olisivat voineet hyötyä huomattavasti enemmän ystävyyttä ja perhettä arvostavasta näkökulmasta. Virheitä on kuitenkin vaikea korjata jälkikäteen, mutta tutkijoiden mukaan jatkossa kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin lähtee mainostamaan seksillä tai väkivallalla mässäillen.

Tutkimuksessa analysoitiin 53 aiempaa tutkimusta, joissa oltiin kerätty lähes 8500 aikuisen reaktioita väkivaltaisiin ja seksuaalisiin sisältöihin mediassa.

Lue myös: Vammaisurheilija ja sairaanhoitaja - alusvaatebrändi palkkasi malleikseen inspiroivia naisia

Lähde: American Humane Association

Kilpailut

Uusimmat