Yli kaksi metrinen pehmonalle on unelmien täyttymys - katso hellyyttävät kuvat
Meillä kaikilla oli lapsena pehmoleluja, jotka suurimmillaankin olivat aivan liian pieniä.
Naiset eivät tarvitse enää miehiä kainaloksi, sillä netissä on nyt myynnissä yli kaksi metriä pitkä teddy bear, eli pehmonalle. Pehmolelu on aivan järisyttävän suuri, sillä se ei mahdu käytännössä edes pieneen henkilöautoon.
Nallen tarkka pituus on 2,36 metriä. Se pärjäisi siis vallan mainiosti esimerkiksi koripallokentillä. Hintaa sillä on noin 274 euroa, joten mistään ihan halvasta kapistuksesta ei ole kyse. Toisaalta olet varmaan sijoittanut hölmömpäänkin elämäsi aikana. Nallea myy netissä CostCo.
Katso kuvia jättiläisnallesta alta:
Lue myös: Suomen kauneimmat luontokuvat julkaistiin - mistä niistä sinä pidät eniten?
Lähde: Metro.co.uk
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää