Kuva: Fotolia

Pahimmat asiat, joita sisarukset ovat toisilleen tehneet ja sanoneet - nyt saa nauraa

30.12.2015 14:15 - Rea Tallgren

Sisarukset ovat elämän suola - mutta monesti myös maailman ärsyttävimpiä ihmisiä. 

Jos sinulla on sisaruksia tiedät, miltä tuntuu, kun joku ihminen osaa ärsyttää sinua niin paljon, ettet ole enää pysyä nahoissasi. Ihon alle pääseminen onkin sisarusten erikoistaito. Keräsimme alle niin suomalaisten kuin amerikkalaisen Buzzfeedinkin listaamia asioita, joita sisarukset ovat toisilleen tehneet tai sanoneet. 

"Hukkasin kolmevuotiaan siskoni tahallaan kolme kertaa. Kerran eksytin hänet supermarketissa, kerran ostoskeskuksessa ja kerran puistossa. Yhdellä kerralla, kun viimein löysimme hänet, hänellä oli kädessään vesikuppi, josta hän joi. Kun kysyimme, mistä hän oli saanut sen, hän kertoi löytäneensä sen jostain."

"Veljelläni oli tapana väittää sateen olevan Jumalan kyyneliä. Hänen mukaansa Jumala itki, koska minä olin niin ruma."

"Minulla oli paha yskä ja minun oli määrä juoda yskänlääkettä, jota inhosin. Kaadoin yskänlääkkeen salaa äidiltäni pois ja kun hän kysyi, minne se oli mennyt, väitin neljävuotiaan veljeni juoneen sen. En myöntänyt totuutta, vaikka äitini tiukkasi minulta, valehtelinko. Veljeni joutui vatsahuuhteluun ja viettämään yön sairaalassa."

"Kun olin jo yliopistossa, lintsasin perjantain tunneilta ja ajoin kotiin. Piilouduin siskoni vaatekaappiin ja odotin häntä siellä puoli tuntia, kunnes hän tuli kotiin ja sitten hyppäsin esiin. Uskallan väittää, että olen nyt voittanut välillämme olleen säikyttelykilpailun kirkkaasti."

"Olin niin mustasukkainen, kun siskoni oli pieni, että yritin jättää ulko-ovemme aina tahallaan auki, jotta hän konttaisi autotielle."

"Äitini oli kävellyt sisään huoneeseen, kun olin yrittänyt tukehduttaa vauvasiskoani tyynyllä. Sen jälkeen meitä ei enää jätetty kahdestaan pitkään aikaan. Nykyään siskoni on paras ystäväni."

"Meillä oli koira, joka kakkaili usein sisälle. Meidän lasten tehtävä oli kerätä kakat, sillä koira oli ostettu meitä ajatellen. Isosiskoani touhu ei ymmärrettävästi kiinnostanut, joten hän sai minut keräämään kaikki kakat ylentämällä minut "kakkakenraaliksi. Keräilin kakat innokkaasti vaikka kuinka pitkään ennen kuin tajusin, että minua oli vedätetty."

"Pikkusiskoni oli leikannut hiuksensa askartelusaksilla. Näin järkyttävän kampauksen ensimmäisenä ja hihitellen partaani kehuin siskoni tukkaa. Sitten neuvoin, että hänen kannattaa ehdottomasti mennä näyttämään kampausta mummille ja äidille. Itse nauroin oven takana, kun kuuntelin heidän huutoaan."

"Isoveljeni hoiti minua paljon, kun olin lapsi. Epäilin hänen kykyjään hoitaa minua, joten tiputtauduin tahallani parvelta nähdäkseni, mitä hän tekisi, jos minulle kävisi jotain."

"Ennustimme lapsina veljeni kanssa toisillemme tapoja, joilla kuolisimme."

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat