Kuva: Fotolia
Karvattomien sfinx-kissojen ulkonäkö jakaa mielipiteitä - pystytkö katsoa kuvat heltymättä?
Karvaton, piiskahäntäinen kissa ei näytä perinteiseltä katilta, mutta sfinxin sydän on kultaa.
Lemmikin tulee monien mielestä näyttää suloiselta. Kenties juuri sen vuoksi sfinx-rotua edustava, täysin karvaton kissa jakaa ulkonäkönsä puolesta mielipiteitä.
Suomen Kissaliiton mukaan kissaa ei todellakaan ole karvoihin katsomista. Sfinxit ovat nimittäin seurallisia, uteliaita ja vilkkaita, ja niillä on usein tapana kavuta omistajansa olkapäälle seuraamaan esimerkiksi tiskaamisen edistymistä.
Karvattomuudesta huolimatta sfinxejä tulee pestä säännöllisesti, jotta iholta erittyvä rasva ei pääse imeytymään. Myös karvattomat kissat voivat aiheuttaa allergiaa, mutta allergikko pärjää niiden kanssa tavallista kattia helpommin.
Kilpailut
Uusimmat
Alli Haapasalon uuden elokuvan kuvaukset alkoivat Turussa
Laiton rajanylitys Venäjältä Suomeen - epäilty otettiin kiinni
5 kesäkukkaa, jotka sopivat juhannuksena tuliaisiksi
Helsinkiläisiltä kysyttiin, koetaanko kaupunki turvattomaksi - vastauksissa korostui paikka ja aika
Suomalaiset söivät viime vuonna entistä enemmän lihaa - mutta mitä muuta lautasiltamme löytyi?
Näytä lisää