Vähävaraisten perheiden avuntarve on kasvanut suuresti, kertoo Hope ry. Tiedotteen mukaan viime vuonna Hope auttoi yli 10 000 perhettä. Nousua oli edelliseen vuoteen verrattuna neljä prosenttia.
Hopen mukaan kaikki avuntarvitsijat eivät kuitenkaan yli tietoon, sillä avunpyyntölomakkeita on jouduttu sulkemaan monilla paikkakunnilla liian suuren kysynnän vuoksi.
Lue myös: Kysely: Aiempaa useampi pienituloisen perheen lapsi ei saa kotona riittävästi ruokaa
– Esimerkiksi Tampereella avunpyyntölomake on parhaillaankin suljettu, koska perheet olivat muutamassa päivässä varanneet asiointiaikoja jo seuraavaksi 12 viikoksi, Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila sanoo.
Avun tarpeen kasvaessa onneksi myös rahalahjoitusten määrä on noussut. Sen avulla Hope pystyi jakamaan viime vuonna edellisvuosia enemmän tukea lasten ja nuorten harrastuksiin.
– Teimme viime vuonna noin 50 % enemmän harrastustukipäätöksiä kuin vuonna 2024. Viime vuonna yli 4900 vähävaraisten perheiden lasta tai nuorta sai kauttamme rahallista tukea harrastuksen aloittamiseen tai jatkamiseen. Myös harrastustuen hakulomake jouduttiin sulkemaan ennen aikojaan, Hostila kertoo.
Lähde: Hope ry