Ihmiskunnalla on vielä toivoa – hyväsydäminen 7-vuotias Vihtori sulattaa sydämet

Pienellä miehellä sydän paikallaan.

Julkaistu:

Toinen toistaan ankeammat uutiset eivät juuri vala uskoa ihmiskuntaan, mutta onneksi välillä eteen sattuu juttumme päähenkilön kaltaisia valontuojia.

7-vuotias helsinkiläinen Vihtori on joulun sankari.

Kaikki alkoi siitä, kun Jarkko Hassinen osti Vihtorille tämän suuresti fanittaman Lego Minecraft -joulukalenterin. Vihtori oli asiasta odotetusti mielissään.

Lue myös: Oletko joululaulujen mestari? Testaa tietosi tunnistamalla laulut vain muutamien sanojen perusteella

Lue myös: Tiesitkö, mistä joulukalenteri on peräisin? Ensimmäinen oli tylsä, väritön ja kaukana hitistä

Ilta-Sanomat kertoo nuoren miehen alkaneen kuitenkin samalla pohtia, että vaikka olikin isältä kilttiä antaa kalenteri, häneltä kuitenkin löytyi jo ennestään paljon Legoja. Mietittiin, pitäisikö kalenteri antaa jollekin toiselle lapselle.

Lauantai-iltana perhe istui katselemassa Masked Singer Suomi -ohjelmaa, jossa oli vuorossa Pelastakaa Lasten joulu -jakso.

Jaksossa esitellyt tarinat perheistä, joissa rahat eivät aina riittäneet edes ruokaan, sytyttivät lampun Vihtorin päässä.

Hän muisti joulukalenterinsa ja sanoi, että se pitää antaa eteenpäin. Äiti Matleena Myllyrinne teki yksin tein Facebookin Itä-Helsingin puskaradio -ryhmään ilmoituksen, jossa luki:

– Meidän 7-vuotias poikamme haluaa lahjoittaa joulukalenterinsa jollekin toiselle lapselle, jolla ei tänä vuonna ole ollut mahdollisuutta saada omaa kalenteria.

Ilmoituksessa kerrottiin, että kalenteri annettaisiin perheeseen, jossa siihen ei muutoin olisi varaa.

Lue myös: Näitä joulukalentereita suomalaiset suosivat nyt

Lue myös: Suosittu joululahjaperinne katkesi monilta, kun arpajaislaki muuttui – nyt Veikkaus suunnittelee muutosta

Pian sopiva yhteydenotto tulikin, ja Myllyrinne tiesi sen luettuaan, että oikea kohde löytyi.

Sosiaalisessa mediassa ollaan ymmärrettävästi tapauksesta liikuttuneita:

– Upea kundi!

– Empatiaa joko on tai ei ole. Hän on selvästi syntynyt sen kanssa. Hieno miehen alku.

– Voi kuinka ihana teko ja poika.

– Ihana poika!

– Tuli ihan kyyneleet silmiin.

– Ihanaa, joulun ihme on poikasi.

Myös Voicen toimitus haluaa toivottaa hyväsydämiselle Vihtorille ja hänen perheelleen oikein ihanaa ja rakkauden täyteistä joulua.