Kiroileeko McDonald'sin aterian kylkiäislelu? Kuuntele itse

09.07.2015 20:49 - Senni Loikala

Monet vanhemmat ovat äimistyneet kuultuaan, mitä viattomalta näyttävä lelu päästää suustaan. Yksi isä latasi nettiin videon, josta voi itse kuunnella otuksen sanat.

McDonald's-ravintolaketjun klassikkoateriassa saa aina kylkiäisiksi pienen lelun, joka on lasten mieleen. Valikoimat vaihtelevat, ja paraillaan uutuutena ovat juuri ensi-iltaan tulleen Kätyrit-elokuvan hupsuja veijareita esittävät lelut.

Nyt netissä on syntynyt mekkala kyseisistä leluista. Pikaruokalasta puhuvan Kätyri-lelun lapselleen saaneet vanhemmat ovat nimittäin huomanneet, että kiltiltä näyttävä otus puhuukin asiattomia.

Kiroileva lelu

Hämmästyneiden vanhempien joukossa on Paul Butts, joka on ladannut lelusta videon YouTubeen. Hän kertoo videolla, kuinka hänen tyttärensä sai kyseisen lelun toissapäivänä McDonald's-ravintolasta.

Noin 20:n sekunnin kohdalla Butts kopauttaa lelua pöytään, jolloin se avaa sanaisen arkkunsa. Todellakin kuulostaa aivan siltä, että lelu sanoisi englanniksi "I'll be damned" eli vapaasti suomennettuna "Tulen kirotuksi". Pian sen perään pyöreäsilmäinen leluveijari pistää lisää vettä myllyyn laukomalla: "What the f***" eli suomeksi "Mitä v**tua".

Kiroileeko lelu sinustakin? Katso video alta.


Lue myös: Näin valmistat Big Macin itse - katso video

Kilpailut

Uusimmat