Syy Suomen harvinaisimman kalalajin katoamisvaaraan: Yksittäinen kalastaja?

18.03.2013 18:15 - Mikko Räsänen

Voice kertoi viikonloppuna siitä, että Suomen harvinaisimman kalalajin viimeisen asuinsijan kalastuskielto ei jatkossa koske ammattikalastajia. Syyttävää sormea ei kuitenkaan pidä osoittaa päätöksen tehneeseen kalastusalueeseen.

Voice kertoi eilen Suomen harvinaisimman kalalajin saimaannieriän haastavasta tilanteesta. Lähes sukupuuttoon kuolleen lajin viimeiset lisääntymiskykyiset yksilöt asuvat Savitaipaleen Kuolimojärvellä ja erityisesti sen syvänteissä.

Harvinaisten nieriöiden takia Kuolimon Isoselällä on 90-luvun alusta lähtien ollut täydellinen kalastuskielto. Nyt Kuolimon kalastusalue on kuitenkin tehnyt päätöksen, että jatkossa kalastuskielto ei koske ammattikalastajia, vaan he saavat kalastaa rauhoitusalueella.

Voice kertoi eilen, miten päätös oli saanut Jasper Pääkkösen suuttumaan päätöksen takana olleille päättäjille. Tulkinta oli kuitenkin epätarkka, sillä tosiasiassa Jasper ei ollut suuttunut päättäjille, vaan yksittäiselle kalastajalle, jonka takia tuollainen päätös jouduttiin tekemään.

"Selvyyden vuoksi: en raivostunut Savitaipaleen päättäjille, vaan ammattikalastajan pohjattomalle ahneudelle. Kyseessä on Suomen uhanalaisimman kalan saimaannieriän rauhoitus- ja kalastuskieltoalue ja tärkein elinalue. Nieriöiden luonnonvaraisen kutukannan lasketaan olevan joitain kymmeniä yksilöitä.
Eräs kekseliäs ammattikalastaja oli löytänyt rauhoitusalueen säännöistä muotovirheen, ja valittanut siitä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jaa että miksi se valitti muotovirheestä, kun suojelualue oli perustettu pelkästään hyvässä tarkoituksessa, nieriän tulevaisuuden turvaamiseksi? No tietysti saadakseen luvan TROOLATA nieriän kalastuskieltoalueella. Trooli on muuten maailman tehokkain ulappavesipyydys. Kalastusalue oli tämän valituksen vuoksi pakotettu muuttamaan sääntöjään ja hyväksymään troolauksen alueellaan. Kaikki muut, paitsi kyseinen ammattikalastaja, olivat valmiita suojelemaan sukupuuton partaalla olevaa nieriää kaikin keinoin", Jasper kirjoittaa julkisessa Facebook-statuksessaan, joka on jo alkanut levitä sosiaalisessa mediassa.

Myös Kuolimon kalastusalueen isännöitsijä Antti Saramies on julkaissut oman kirjoituksensa, jossa hän selvittää nyt tehdyn päätöksen taustoja. Kalastusalue on ollut puun ja kuoren välissä, ja sillä on ollut tarjolla vain kaksi huonoa vaihtoehtoa. Toinen vaihtoehto oli sallia ammattikalastus, ja toinen vaihtoehto olisi johtanut koko kalastuskiellon kumoutumiseen.

"Kalastusalueella ei käytännössä ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä ammattikalastajan valitus, koska sen hylkääminen olisi johtanut uuteen valitukseen ja kierrokseen maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa ja KHO:ssa. Tämä olisi johtanut jo 2010 tehdyn rauhoituspiiripäätöksen lykkääntymiseen hamaan tulevaisuuteen, ja tuolloin Isoselällä ei olisi ollut rauhoituspiiriä lainkaan", Saramies kirjoittaa Järvilohi.fi -sivustolla.

Saimaannieriän suojelulla on kiire, sillä lisääntymiskykyisiä yksilöitä arvellaan olevan jäljellä alle 50. Siksi jokainen turhaan kuoleva punakylki on menetys. Ammattikalastus saimaannieriän asuinalueella aiheuttaa luonnollisesti ylimääräisen riskin uhanalaiselle kalalle.

"Ammattikalastajan talvinuottaan on viime vuosina jäänyt kuitenkin vain 2-5 nieriää vuosittain, ja nämä on vapautettu. Nuotta-avannolla on aina melkoisesti yleisöä, joten uskon että ainakaan suuria määräiä nieriöitä ei ole ohi silmien päässyt kalasammioon. Trooli on sitten toinen kysymys, sen vaikutus todennäköisesti on suurempi", Saramies kirjoittaa.

Kilpailut

Uusimmat