Väärinkäytösten vuoksi eduskunnasta erotettu Tytti Yli-Viikari sai kesätyöpaikan

Yli-Viikari sai kesätöitä.

Julkaistu:

Valtiontalouden tarkastusviraston entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari, 50, on saanut kesätyöpaikan.

Yli-Viikari pääsee kesätöihin samaan paikkaan, jossa hän toimi jo edellisvuonna. Hän tulee työskentelemään J.L. Runebergin kotimuseon asiakaspalvelu-, kassa- ja opastehtävissä.

Yli-Viikarin lisäksi museoon valittiin kesätöihin viisi muuta työntekijää. Hakijoita oli yhteensä 144 kappaletta.

Lue myös: Kelan etuuksia käytetään väärin – näissä tapauksissa rikoksen tunnusmerkistö täyttyy

Lue myös: Yksi puhelu ja säästöt katosivat: Itä-Suomen huijaukset veivät lähes kahdeksan miljoonaa euroa

Museon kesätyöntekijöiden valinnoista päätti Porvoon kaupungin kulttuuripalvelupäällikkö Susann Hartman.

Yli-Viikarilla on kaksi tutkintoa Ranskasta sekä tutkinto College of Europesta Belgiasta.

Yli-Viikari irtisanottiin Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan tehtävistä kesällä 2021.

Irtisanomisen syynä olivat väärinkäytökset, kuten työnantajan luottokortin käyttäminen henkilökohtaisiin tarkoituksiin, muun muasssa ”hiusmuotoiluvalmennuksiin” sekä lainvastainen sopimusmenettely, jossa viraston ylitarkastajalle maksettiin ilman työvelvoitetta vuoden 2016 jälkipuoliskolta täyttä palkkaa ja vuoden 2017 alusta heinäkuun 2018 loppuun asti puolikasta palkkaa.

Lue myös: Mies huijasi ja painosti nuoria Snapchatissa ja Tinderissä – rikoshyöty 60 000 euroa

Lue myös: Poliisi selvitti kymmenien petosten sarjan – rikoshyöty tuhansia euroja

Eduskunta päätti Yli-Viikarin irtisanomisesta kesäkuun lopulla 2021 pidetyssä täysistunnossa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Yli-Viikarin tammikuussa 2022 virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta 80 päiväsakkoon, joista tuli maksettavaa 1 680 euroa. Oikeudenkäyntikulut mukaan lukien maksettavaa tuli 75 000 euroa.

Helsingin hovioikeus tuomitsi Yli-Viikarin kesäkuussa 2023 virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta kolmen kuukauden ja kymmenen päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.