Kuva: Shuttestock

Mitä unesi todella tarkoittavat? Asiantuntija vastaa

01.11.2018 17:15 - Katariina Auvinen - Luettu 1 078 kertaa

Eläväntuntuiset unet ovat vahvasti sidoksissa tunne-elämääsi.

Jokainen meistä on joskus nähnyt eläväntuntuisia unia, joita muistelee aamutuimaan. Toiset näkevät unia enemmän ja toiset vähemmän. Australialainen unitutkija Martina Kocian selvitti Daily mail -julkaisulle, mitä yleisimmät unet tarkoittavat. 

Monet näkevät esimerkiksi stressaantuneena unia, jossa heitä jahdataan tai he putoavat johonkin. 

Kocianin mukaan tunne-elämässä tapahtuvat myllerrykset ovat vahvassa yhteydessä uniin. 

Vesi: Vesiin liittyvät unet edustavat tunteita ja vesi elementtinä unissa voi kertoa, että tunnet olosi hieman epävarmaksi, etkä välttämättä saa tukea johonkin elämäntilanteeseesi liittyen. 

Liikenne: Ajoneuvoihin liittyvät unet tai vastaavasti kulkeminen paikkoihin julkisella liikenteellä tarkoittaa yleensä, että olet huolestunut siitä, mihin suuntaan elämäsi on menossa. Saatat myös tuskastella sitä, mihin suuntaan sinun tulisi lähteä elämässäsi. 

Tunnet olevasi ansassa: Jos näet unta, että olet loukussa suljetussa tilassa, se merkitsee usein sitä, että kaipaat tuoretta näkymää elämääsi ja muutosta elämäntilanteeseesi. 

Menetät hampaasi tai hampaitasi: Hampaiden menettäminen on yhteydessä hallinnan menettämiseen elämäntilanteessasi. 

Sinua jahdataan: Tämä on vahvasti sidoksissa stressiin. 

Hirviöt tai muut pelottavat oliot: Hirviöt kertovat siitä, että haluaisit muuttaa itsessäsi jotain. 

Raha: Raha toimii itsearvostuksen heijastimena. Mitä enemmän rahaa sitä enemmän arvostat itseäsi. 

Putoaminen: Yleensä kertoo, että haluat päästää jostain elämänosa-alueestasi irti. 

Lue myös: Nukuitko huonosti? Pienillä vinkeillä varmistat, että näytät upealta päivällä

Lähde: Daily mail 

Arvostele artikkeli

Uusimmat