Kuva: Shutterstock

Koira söi rahat ja kissa osoitti vihansa - Ihmiset muistelevat pahinta lemmikin tekemää tuhoa

09.11.2018 11:15 - Emmi Moilanen

Lemmikin kanssa eläessä on hyvä varautua kaikenlaisiin tihutöihin.

Lemmikit tuovat elämään paljon iloa, mutta myös huolta ja vastuuta. Eläimen omistajan on hyvä varautua myös siihen, ettei kaikki aina pysy ehjänä ja lemmikki saattaa tehdä omia tuhojaan. Insider-sivusto kokosi yhteen ihmisten kertomuksia siitä, mikä on pahin asia, jonka heidän lemmikkinsä on tuhonnut. Suomensimme parhaimmat metkut alle.

Kissa osoitti vihansa

”Kissa pissasi näppäimistölleni. Mietin, miksi näppäimistö lakkasi yhtäkkiä toimimasta ja nostaessani sitä, kissanpissaa valui päälleni. Sinä päivänä ymmärsin, kuinka paljon eläin vihaa minua.”

Lasiovi meni rikki

”Poikaystäväni edellinen koira, tanskandoggi, juoksi läpi lasisesta etuovesta. Ovi meni sirpaleiksi.”

Koira söi rahat

”Mäyräkoira söi kerran käsilaukkuni, joka sisälsi myös huomattavan summan rahaa.”

...ja lattiamaton

”Koirani söi pienen reiän keskelle jokaista talon lattiamattoa, jonka vain löysi.”

Myös alusvaatteet kokivat kovia

”Koirani ei enää oikeastaan tuhoa mitään ja voin luottaa siihen. Poikkeuksen tekee kuitenkin alusvaatteeni. Tiedän, että menetys ei muiden mielestä ole hirveän kallis, mutta minun luultavasti pitää uusia koko alusvaatevalikoimani koska unohdin sulkea laatikon yhtenä ainoana päivänä.”

Ei enää eläinten ääniä puhelimen soittoäänenä

”Yksi lemmikeistämme pureskeli kaksi älypuhelinta yhden päivän aikana. Emme enää pidä eläinten ääntelyä soittoääninä.”

Kissa juuttui joulukuuseen

”Tiesin, että kissani yrittää kiivetä joulukuuseen, joten kiinnitin kuusen koukulla ja kaapelilla kattoon. Turhaa työtä… Keskellä yötä heräsin kolinaan ja siihen, kun kissa kiljui kuin syötävä niin paljon kuin keuhkoista lähti.”

Lue myös: 6 asiaa, joihin lemmikin omistajat samaistuvat - kuulostavatko tutuilta?

Lue myös: Ilouutisia eläinrakkaille - nyt voit hankkia pyjaman, jota koristaa lemmikkisi kuva

Lue myös: 7 merkkiä siitä, että kissasi oikeasti vihaa sinua

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat