Kuva: Shutterstock

Saako toisen lasta kasvattaa ja komentaa? Supernanny Pia Penttalalla vahva mielipide

16.06.2019 15:15 - Henna Koste

Asiantuntija antaa selkeät neuvot haastaviin tilanteisiin.

Kun seuraat leikkipaikalla lasten leikkejä, joskus saattaa tulla tilanteita, jolloin vieraan lapsen toimintaan tekisi mieli puuttua: kuinka toiselle puhutaan nätisti tai kuinka jokaisen pitää odottaa vuoroaan. Mutta saako toisen lasta kasvattaa ja komentaa? Suomen Supernannylla ja erikoistason psykoterapeutilla Pia Penttalalla on asiaan vahva mielipide. 

- Haluaisin sanoa, että pitää. Eletään kuitenkin muuttunutta yhteiskuntaa, ja meidän pitää ottaa huomioon tämä päivä. Kun tulee tunne, että haluaa neuvoa, kasvattaa tai ohjata myös naapurin lasta, miksei kysy naapurilta. Kun tekisi tarpeeksi tuttavuutta niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa asuu samassa pihapiirissä, jotta on se tieto, että voin ohjata myöskin muita kuin vain omaani, Penttala korostaa Lapsellista-podcastissa Rea Haverisen haastattelussa. 

Ihmisille tulee Penttalan mukaan nykyisin helposti tunne, että jos arvostellaan, on myös epäonnistunut. 

- Se otetaan hirveän henkilökohtaisesti. Vaan spontaanisti toinen voi nähdä nopeammin, että toinen on lyönyt lapiolla toista ja siihen puututaan. Siinä ei tarkoiteta, että "oletpa huono äiti", asiantuntija muistuttaa. 

Kuuntele koko jakso Radioplaysta täältä.

Lue myös: Lapsen raivokohtaus on vältettävissä? Kokeile suomalaisen asiantuntijan neuvoa 

Kilpailut

Uusimmat