Kuva: Shutterstock

Vanhemmat, ihastuttava arkinen keino lisää koko perheen kykyä olla kiitollinen

23.06.2019 10:15 - Karoliina Kotala

Kyky olla kiitollinen on arvokas taito, joka lisää onnellisuutta.

Kiireisessä arjessa saatamme tulla hiljalleen sokeiksi asioille, joista voimme olla kiitollisia. Kiitollisuutta voi kuitenkin harjoitella, ja kannattaakin; Kyvyn osata olla kiitollinen on todettu tutkimuksissa lisäävän onnellisuutta. Ja kysehän onkin paljolti positiivisuudesta, kyvystä osata nähdä asiat, jotka hyvin ja jotka ilahduttavat.

Kiitollisuuden harjoittelusta voi tehdä myös koko perheen yhteisen asian helpolla, arkisella konstilla. Laittakaa tyhjä purkki tai rasia esimerkiksi keittiön pöydälle, johon jokainen voi viikon mittaan laittaa paperilapulle kirjoittamiaan asioita, joista tunsi kiitollisuutta. Kun purkki on täynnä, lukekaa asiat yhdessä. Lapsilta kannattaa myös esimerkiksi nukkumaan mennessä kysyä asioita, joista he ovat juuri tänään olleet kiitollisia.

Myös materian merkitystä kannattaa yrittää minimoida, sillä jälkikasvun keskittyminen siihen aiheutti erään tutkimuksen mukaan nuorille ahdistusta, Keksittykää siis ei-materialistisiin asioihin listatessanne asioita, joista tunsitte kiitollisuutta.

Lähde: Closer

Lue myös: Ota käyttöön yksi sana, jolla nostat mielialaasi

Kilpailut

Uusimmat