Kuva: Shutterstock

Mustikkahillo syntyy helposti ja vaivattomasti - Näin onnistut itse

17.08.2019 09:15 - Karoliina Kotala

Itse tehty hillo kauniissa lasipurkissa on mainio lahja vaikkapa ystävälle.

Marjasato ei ole tänä vuonna ollut mitä mainioin, mutta moni on saanut pakkaseen mansikkaa ja mustikkaa. Tuoreesta mustikasta syntyy myös mitä mainioin hillo, pienellä vaivalla.

Itse tehty mustikkahillo on herkullinen lisuke vaikkapa jäätelölle ja pienissä lasipurkeissa siitä saa ihastuttavan lahjan ystävälle viemisiksi. Puhtaat lasipurkit kannattaakin laittaa valmiiksi ennen hilloamisen aloittamista, jotta valmiin hillon voi kaataa suoraan purkkeihin jäähtymisen jälkeen. Jotta purkit eivät hajoa kuumasta hillosta, kuumenna purkkeja tyhjinä uunissa, sadassa asteessa vähintään 15 minuuttia ennen purkkien täyttämistä hillolla.

Itse tehty mustikkahillo

2 l mustikkaa

2-3 rkl vettä

6 dl hillosokeria

1. Putsaa tuoreet mustikat ja laita ne kattilaan. Lisää joukkoon vesi.

2. Kuumenna mustikoita kattilassa, kunnes nousee höyryä ja lisää sitten sokeri.

3. Sekoita hilloa ja anna sen kiehua noin 15 minuuttia.

4. Kun hillo on valmis, poista pinnalle kertynyt vaahto ja annan hillon jäähtyä noin puoli tuntia.

5. Hillon jäähdyttyä kaada se lämmitettyihin purkkeihin.

6. Sulje purkki mahdollisimman pian ja merkitse purkin kylkeen päivämäärä. Säilytä hilloa viileässä.

Lue myös: Sokeriton mustikkapannukakku kruunaa aterian - ihastu raikkaaseen reseptiin

Kilpailut

Uusimmat