Kuva: Shutterstock

Maistuva ja terveellinen eväs: Näin teet itse energiapatukoita

14.09.2019 20:15 - Karoliina Kotala

Itse tehty energiapatukka peittoaa kaupan versiot mennen tullen.

Kotona valmistettu energiapatukka on erinomainen vaihtoehto kaupan valikoimalle. Terveellinen ja energiapitoinen eväs valmistuu vuoassa ja sen sisältöä voi myös varioida omien mieltymysten mukaan. Valmiit patukat kulkevat mukana mainioina välipaloina, joista saa nopeasti energiaa.

Itse tehdyt energiapatukat

½ dl avokadoöljyä

½ dl omenamehua

1 dl hunajaa

1 omena raastettuna

4 dl kaurahiutaleita

40 g auringonkukansiemeniä

60 g kuorittuja manteleita pilkottuna

40 g auringonkukansiemeniä

200 g kuivattuja aprikooseja kuutioituna

1. Esilämmitä uuni 180 asteeseen ja aseta uunivuokaan leivinpaperi pohjalle.

2. Kuumenna kattilassa öljy, mehu ja hunaja. Anna kiehahtaa.

3. Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon muut ainekset sekoittaen paksuksi tahnaksi.

4. Kaada seos uunivuokaan ja painele tasaiseksi pohjalle.

5. Paista seosta uunissa noin 25 minuuttia.

6. Anna paistoksen jäähtyä ja leikkaa kapeiksi patukoiksi.

Lue myös: Munakoisofetalevite on taivaallinen lisä leivän päälle - testaa resepti

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat