Ruokakirjailija kannustaa: Syötä lapselle luomua!

11.11.2012 11:15 - Heli Thoren

Luomukirjaa lapselle -opuksen kirjoittanut Matleena Lahti luettelee kolme tärkeää syytä, miksi kannattaa suosia luomutuotteita.

Kun ruokakirjailija Matleena Lahti alkoi odottaa esikoistaan, hän alkoi ottaa selvää luomuruuan hyvistä puolista. Lahti pohti syömistä ja ruoan merkitystä ja teki päätöksen: hän pyrkisi syöttämään tulevalle lapselleen mahdollisimman paljon luomua. Samalla hän halusi tuoda koko perheen ruokapöytään terveellisempiä raaka-aineita.

Päätös on pitänyt. Tänä päivänä Lahti kokkaa kolmelle lapselleen luomuruokia ja on kirjoittanut aiheesta kirjan, Luomuruokaa lapselle. Lahti painottaa onnistuneensa pitämään päätöksen sillä, ettei ole ollut liian ehdoton. Ruokakirjailija ottaa myös maalaisjärjen seuraksi ruokakauppaan mennessä.

- Kaikkien raaka-aineiden ei tarvitse olla luomua. Jos tavalliset avokadot näyttävät luomuvaihtoehtoa paremmilta, niin tottakai kannattaa ostaa niitä, Lahti muistuttaa.

Kun Lahdelta kysyy, miksi hän haluaa syöttää perheelleen luomua, hän kertoo kolme syytä: turvallisuus, terveellisyys ja maku.

- Ruoka on tärkeä osa elämäämme. Haluan, että syömme mahdollisimman puhdasta ravintoa, jossa ei ole torjunta-aineita. Minulle tulee myös hyvä mieli, kun ostan ruokaa, jonka tiedän olevan eettisesti tuotettu, Lahti summaa.

Hieman kalliimpaa, paljon parempaa

Kaupan hyllyillä luomuvaihtoehdot lisääntyvät. Samalla luomun valitseminen on yhä helpompaa. Monessa perheessä kynnyskysymys on kuitenkin luomun kalliimpi hinta. Lahti kehottaa suitsimaan ruokakuluja muilla tavoin.

- Kun ruuan laatu on parempi ja siitä maksaa vähän enemmän, myös suhtautuminen ruokaan muuttuu. Ei tarvitse yhdellä aterialla syödä kolmea pihviä, vaan voimme sen sijaan syödä yhden - maukkaammasta luomulihasta, Lahti kannustaa.

Luomua voi saada halvemmalla myös liittymällä esimerkiksi luomupiiriin, jossa porukalla tilataan lasti ruokaa paikallisilta tuottajilta. Piirin voi myös perustaa itse.

- Meillä heitetään tänä päivänä paljon vähemmän ruokaa roskiin. Kun panostaa ruuan laatuun, sitä usein myös arvostaa enemmän.

Haluatko kokata perheen pikkuväelle luomua? Yli 100 maittavaa reseptiä löydät Matleena Lahden Luomuruokaa lapselle - Vauvaperheen keittokirja -opuksesta, 30 e, Moreeni

Kilpailut

Uusimmat