Tuntuuko kierrättäminen vaikealta? Katso kätevät käytännön vinkit

27.10.2014 11:53 - Heli Thoren

Kierrättäminen säästää luontoa ja onnistuu hyvin, kun valmistat kotisi siihen.

Kierrättäminen on tärkeä osa elämää - ainakin, jos haluaa elää mahdollisimman ekologisesti ja luontoa säästävästi. Jotta myös tuleva polvi oppii kierrättämisen, lapset kannattaa ottaa puuhaan mukaan. Ikea kokosi 10 vinkkiä hyvään kierrättämiseen:

1. Varusta keittiö siihen

Jos keittiössä on kaksi kierrätykseen tarkoitettua astiaa, on selvä, ettei arki suju kierrättäessä mahdollisimman hyvin. Mitä helpompaa ja toimivampaa kierrätys on, sitä herkemmin tulet sitä tehneeksi. Huomioi myös se, että sen lisäksi, että hankit riittävästi astioita kierrätystä varten, ne voivat olla myös kauniita. Silloin niitä ei tarvitse piilotella.

2. Lapset mukaan

Opeta lapsiakin kierrättämään. Kerro missä on bioroskis, ja mitä sinne laitetaan. Entä minne lasipurkit laitetaan? Näin lapset oppivat touhun nopeasti ja ovat apunasi kierrätyspuuhissa.

3. Laita astioihin kuvat

Laita jäteastioihin kuvat, niin lapsetkin muistavat, mihin tulee mikäkin. Kuvat auttavat myös aikuisia sujuvassa kierrättämisessä.

4. Säilö ruoka

Pakasta, jos ruokaa jää paljon yli. Pakasteastioista ruoka on helppo lämmittää syötäväksi. Pyri myös mitoittamaan niin, ettet tee ruokaa turhan paljon kerralla, jotta sitä ei tarvitse heittää roskiin.

5. Hallitse ruokavarastot

Yhdellä silmäyksellä voit kartoittaa esimerkiksi kuivamuonavarastosi, kun käytät lapsipurkkeja säilytyksessä. Lasipurkit nimilapulla ovat myös kauniit katsella ruokakomerossa tai kaapin hyllyillä.

6. Liity tavaranvaihtorinkeihin

Facebookissa on monia tavaranvaihtorinkejä, joissa käytetyt tavarat tai vaatteet vaihtavat omistajaa kätevästi. Samalla jätettä tulee vähemmän, kun tavarat löytävät uuden omistajan.

7. Kierrätä pullot kauniisti

Hankit pulloille kaunis ja isokokoinen kassi, johon voit paitsi kerätä ne, mutta myö kuljettaa ne kassissan kauppaan.

8. Kierrätysastiat kätevästi esille

Sijoita kierrätysastiat - jos mahdollista - lähelle ovea. Näin ne kulkeutuvat roskiin helpommin.

9. Pidä vaatebileet

Vietä kierrätysilta ystävien kanssa. Vaihtakaa vaatteita tai tavaroita keskenänne. Näin voitte hyötykäyttää vanhojakin tavaroita.

10. Vähennä pakkausjätettä

Osta tuotteita, joissaon käytetty mahdollisimman vähän pakkausjätettä. Elintarvikkeita kannattaa myös hankkia mahdollisimman reiluja määriä kerrallaan.


Lue vielä: 6 asiaa, joista sinun kannattaa hankkiutua eroon.


Lähde: Ikea

Kilpailut

Uusimmat