5 tapaa, jotka pilaavat kodin pyyhkeet

15.02.2015 20:45 - Linda Arponen

Tiedätkö, kuinka saastaisia pyyhkeet ovatkaan? Oikeilla hoitokeinoilla ne voi kuitenkin pelastaa.

Pyyhkeet ja erityisesti suuret kylpypyyhkeet on helppo nakata kiireessä mytyksi tuolin reunalle. Voi olla, että olet suihkun jälkeen jo niin vauhdilla häipymässä kotoa, että pyyhe saattaa jäädä toissijaiseksi asiaksi.

Tällä tavalla teet kuitenkin hallaa pyyhkeellesi. Alla on listattuna myös muita pyyhkeitä pilaavia tapoja sekä ohjeet niiden korjaamiseksi.

1. Ripustat pyyhkeet kerroksittain koukkuihin

Koukkuja kannattaa toki käyttää silloin, kun ripustaa pyyhkeen kuivumaan. Ongelmia voi kuitenkin tulla, jos pyyhkeitä ei levitä tarpeeksi ilmavasti tai jos pyyhkeitä laittaa kuivumaan päällekkäin samaan koukkuun. Näin kankaiden väleihin jää kosteutta ja likaa, minkä seurauksena bakteerit ja home voivat lähteä leviämään.

2. Et pese pyyhkeitä tarpeeksi usein

Kylpypyyhkeet likaantuvat ja alkavat haista melko nopeasti ja siksi ne pitäisi pestä aina joka kolmannen käyttökerran jälkeen. Kylpyhuoneen käsipyyhkeet likaantuvat jopa nopeammin, koska niitä käytetään useammin kuin kerran päivässä. Myös käsipyyhkeet kannattaisi siksi vaihtaa muutaman päivän välein.

3. Käytät liikaa pesuainetta pyyhkeiden pesussa

Voi olla houkuttelevaa kaataa hieman ylimääräistä pesuainetta pesupalloon, jotta saisi todella puhtaan lopputuloksen. Tosiasiassa näin ei kannata tehdä, vaan noudata mieluummin pakkauksen annosteluohjetta. Pyyhkeiden tehtävä on olla imukykyisiä ja sen vuoksi ne saattavat imeä itseensä ylimääräiset pesuaineet. Jos pyyhkeitä ei huuhdella kunnolla, voivat nämä pesuainejäämät myöskin kasvattaa bakteereita ja hometta. Pyyhkeet voivat lisäksi jäädä koviksi ja karkeiksi. Jos siis huomaat näin tapahtuvan, vähennä pesuainetta.

4. Et pese pyyhkeitä tarpeeksi kovalla lämpötilalla

Tarkista pyyhkeiden pesuohjeet ja pese pyyhkeet kovimmalla niille sallitulla lämpötilalla. Näin ne puhdistuvat kunnolla ja bakteerit kuolevat.

5. Käytät liikaa huuhteluainetta

Liika huuhteluaine voi pilata pyyhkeen imukykyä. Huuhteluainetta voi kuitenkin käyttää, kunhan sen mittaa oikein ja laittaa omaan lokeroonsa pesukoneessa. Sitä voi myös halutessaan laimentaa hiukan vedellä ja jättää välillä käyttämättä.

Lue myös: 6 hygieniatuotetta, joita ei pitäisi jakaa kenenkään kanssa

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat