Vaatteet, joita ei tarvitse pestä jokaisen käyttökerran jälkeen

17.05.2015 19:15 - Henna Koste

Liiallinen peseminen voi saada vaatteet menettämään muotonsa.

Alusasut ja sukat olemme tottuneet heittämään päivittäin pyykkikoriin.  Ellet kärsi kroonisesta hikoilusta, kaikkia vaatteita ei tarvitse pestä yhtä usein. Tietyille vaatekappaleille liian tiheät pesukerrat tekevät jopa hallaa.

Bleiserit 

Sisätakit ja bleiserit kannattaa pestä vasta noin kuuden käyttökerran jälkeen. Kaulukset, hihat ja kyynärpäiden kohdat on syytä tarkistaa ennen kuin puet vaatteen seuraavan kerran päälle.

Rintaliivit

Rintaliivit pestään kolmen tai neljän käyttökerran jälkeen. Jos hikoilet jonain päivänä paljon, pese liivit aiemmin. Lisäksi samoja liivejä ei kannata pitää kahta päivää peräkkäin, sillä elastaanilla kestää noin vuorokausi palautua muotoonsa.

Farkut

Levi Strauss-merkin toimitusjohtaja Chip Bergh on sanonut, ettei farkkuja kuulu pestä ikinä. Sen sijaan hän suosittelee puhdistamaan tahroja hammasharjalla tai heittämään housut pakastimeen, jossa bakteerit saavat kyytiä. Jos sinun täytyy todella pestä farkut, odota ainakin neljän käyttökerran päähän, jotta denim ei kulu liikaa.

Neuleet

Jos pidät neuleen alla aluspaitaa, ei päällysvaatetta tarvitse pestä kuin viiden tai kuuden käyttökerran jälkeen.

Hameet

Kun säilytät hameitasi siististi, ne kaipaavat pesua vasta neljän tai viiden käyttökerran jälkeen.

Yöasu

On tutkittu, että naiset pesevät pyjamansa keskimäärin käytettyään sitä 17 yötä. Todellisuudessa yöasu tulisi pestä kolmen yön jäljiltä.

Lue myös: Kolikot, liika pesuaine, märät vaatteet – asiat, jotka tuhoavat pyykkikoneesi

Lähde: She Finds

Kilpailut

Uusimmat