Jääkö sänky välillä petaamatta? Syyt, miksi päiväpeittoa kannattaa käyttää

12.07.2015 10:15 - Tiina Svensk

Kuuluuko sängyn petaaminen aamurutiineihisi? Pienestä tavasta on hyötyjä, jotka vaikuttavat myös pidemmälle päivääsi.

Sängyn petaaminen saattaa tuntua kiireisen aamun keskellä turhalta ja aikaa vievältä tavalta, josta ei ole paljoakaan hyötyä. She Finds -sivusto listasi kuitenkin faktoja, jotka puolustavat pedin petaamista aamuisin.

Lue sivuston väittämät ja ota pienestä teosta osa rutiinejasi:

Helpotus stressiin

Useat tutkimukset osoittavat pienenkin sotkun kotona aiheuttavan stressiä. Sen vuoksi sänky kannattaa pedata, sillä siisti ympäristö rauhoittaa myös mieltä.

Helpottaa allergioita

Kun päiväpeitto suojaa lakanoita, pölyä ja lemmikkien karvoja tarttuu vähemmän lakanoihisi. Unenlaatusikin paranee pienen muutoksen myötä.

Siistimpi koti vieraiden varalle

Saapuuko kaverisi yllätysvierailulle tai tuleeko työkaverisi käymään päivän päätyttyä kahville? Annat itsestäsi paremman vaikutelman, kun kotisikin näyttää siistiltä.

Olet tuotteliaampi

Yksi hyvä tapa saa yleensä aikaan hyvän kierteen: Kun kannustat itseäsi tekemään jotain kotisi ja itsesi hyväksi, tartut todennäköisesti muihinkin tekemättömiin arjen askareisiin helpommin.


Lue myös: Etkö ole aamuihminen? Onneksi voit vaikuttaa aamujen kulkuun jo edellisenä iltana

Lähde: She Finds

Kilpailut

Uusimmat