Kuva: Fotolia

Haaveissa menestyksekäs ja onnellinen loppuelämä? Keskitä ajatuksesi 6 asiaan

27.02.2016 18:15 - Senja Rapila

Onnellinen loppuelämä vaatii paljon muutakin kuin esimerkiksi rahaa.

Todennäköisesti mikään muu ei kuluta aivojamme yhtä paljon kuin se, että murehdimme tulevaisuudesta. Nyt onkin aika päästää irti turhista murheista ja keskittyä olennaiseen, jolla saat luotua itsellesi menestyksekkään ja onnellisen loppuelämän.

1. Hallitse energiatasojasi

Puhki palaminen ei ole koskaan hyväksi. Itsensä rauhoittaminen kesken päivää on tärkeää, jotta saamme hallittua omia energiatasojamme. Joogan kaltainen liikunta ja venytteleminen helpottaa muun muassa ahdistusta.

2. Älä ylirasita itseäsi

Useat meistä työskentelevät jatkuvasti ylikierroksilla jatkuvan työstressin takia, joka taas johtuu kasaantuvista projekteista. Tämä voi olla todella huono asia terveytemme kannalta, joten sen sijaan meidän tulisikin tehdä töitä oman jaksamisemme mukaan - ilman ylirasitusta.

3. Älä ole liian itsekriittinen

Itsekriittisyys ei ole koskaan hyväksi, vaan meidän tulisikin sitä enemmän oppia arvostamaan ja haalimaan haasteita. Katso epäonnistumista uusin silmin; opi siitä, äläkä pidä sitä murskatappiona.

4. Tee enemmän tekemättä mitään

Ota aikaa itsellesi ja opi nauttimaan tekemättömyydestä. Oman ajan vaaliminen parantaa mielialaa, tekee meistä positiivisempia sekä saa meidät työskentelemään paremmin. 

5. Älä tavoittele tulevaisuutta

Onnellisuus ja menestys löytyvät yleensä nykypäivästä. Joten sen sijaan että tavoittelisit jatkuvasti parempaa ja odottaisit tulevaisuutta, keskity tähän hetkeen. Tee asiat niin hyvin kuin pystyt, niin tulevaisuudessa sinut palkitaan.

6. Ole empaattinen

Empatiakyky on todella hyvä taito, varsinkin työelämässä. Jos sinulla on epäitsekäs tapa toimia muiden ihmisten kanssa, sinulla on positiivisempi sekä antoisampi työympäristö. Menestys tulee kollegoiden sekä ystävien välittämisestä ja huolenpidosta.

Lähde: Good Housekeeping

Lue myös: Tuijotatko koneen ruutua koko päivän? Lue vinkit, joiden avulla parannat työtehoasi helposti

Lue myös: Puolet väestöstä tarvitsee tulevaisuudessa silmälasit - syynä jokapäiväinen tapa

Lue myös: Tahdotko lapsia vasta vuosien kuluttua? Myöhään synnyttämisen riskit päivitettiin

Kilpailut

Uusimmat