Etsi
Ståhlhammarilla on neljä lasta, joista nuorin on vain kaksikuinen.
67 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoo, että työkaverit helpottavat sopeutumista arkeen loman jälkeen.
Arkeen paluu tuntuu lomien jälkeen monen mielestä tavallista vaikeammalta.
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat tutkimuksen mukaan edelleen suurin haaste eurooppalaisilla työpaikoilla.
Baronan kyselystä selviää, että työssäkäyvät kokevat hyvinvointinsa ja elintapojensa parantuneen.
Kyselyn kohderyhmänä oli työikäiset 18-65-vuotiaat suomalaiset.
Yli 40 vuoden työurat voivat olla tulevaisuudessa tavallisia.
Yleisesti Suomi sijoittui hyvin, mutta muille Pohjoismaille se ei vertailussa pärjännyt.
Yli puolet työikäisistä naisista on kokenut seksuaalista häirintää työelämässä.
Yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle ovat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt.