Kuva: Fotolia

Suomalaisten uusperheiden suurimmat haasteet listattiin: "Mies pelkää erossa eniten sitä"

19.03.2016 17:15 - Tarja Vilén

Bloggaavan eroisän Sami Minkkisen mukaan uusperheiden suurimmat haasteet liittyvät ajankäyttöön ja yhteisiin sääntöihin.

Havaintoja parisuhteesta -blogin kirjoittajan Sami Minkkinen on kirjoittanut eroisän arjesta ja uudesta parisuhteesta blogissaan jo usean vuoden ajan.

Minkkinen kirjoittaa blogiinsa tarinoita muun muassa miestunneista, nalkuttajanaaraista ja rakkaudesta. Omien ja blogin lukijoiden kokemusten perusteella hänellä on hyvä käsitys haasteista, joita suomalaiset uusperheet kohtaavat.

- Laitoin syksyllä kyselyn uusperheestä sivustoni lukijoille ja sain kymmeniä vastauksia perheiltä. Haasteet liittyivät erityisesti lastenkasvatuksellisiin asioihin, jakoihin ”sinun ja minun lapset”, ex-puolisoiden läsnäoloon, ajankäyttöön ja yhteisiin sääntöihin, Minkkinen kertoo tiedotteessa.

Minkkinen itse kokee uusperheensä suurimmaksi haasteeksi sen, että muistaisi olla puoliso myös silloin, kun lapsi on paikalla.

- Kun lapseni on meillä, mikään ei mene sen ohi, mutta aikaa tulisi antaa myös parisuhteelle. Olen ollut tekemisissä monen eroisän kanssa, ja tämä aihe on hyvin tuttu. Ihan yleisellä tasollahan mies pelkää erossa eniten sitä, että menettää lapsensa, Minkkinen pohtii.

Miten haasteet ratkaistaan?

Minkkinen kannustaa ratkaisemaan haasteita ennen kaikkea puhumalla ja kärsivällisyydellä. Hän haluaa muistuttaa ihmisiä parisuhteen ja sen hoitamisen tärkeydestä.

- Haasteiden ratkaiseminen ei ole aina helppoa. Minulle kirjoitti kerran uusperheen nainen, jonka perheestä kaikki lapset olivat lähteneet jo omilleen. Hänellä ja hänen miehellään oli yhteinen ajatus, että lapset ovat heillä vain lainassa ja lopulta muuttavat pois. Olisi hirvittävä sääli, että kaiken sen kiireisen arjen jälkeen jäljelle jäisi vain onneton parisuhde. Heille jäi lasten lähdettyä jäljelle onnellinen parisuhde. Uusperhearki alkaa olla jo niin yleistä, että tarvittaessa on saatavilla myös vertaistukea, Minkkinen miettii.

Havaintoja parisuhteesta -blogin kirjoittaja Sami Minkkinen puhuu parisuhteesta ja uusperheen arjesta Lapsimessuilla 16.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Kilpailut

Uusimmat