Kuva: Fotolia

Järjestä sotkuinen työpöytä hetkessä - asiantuntijan ohjeilla onnistut

12.04.2016 21:15 - Emma Ylistalo

Kun siivoat työpöytäsi, pystyt keskittymään sotkun sijasta paremmin työtehtäviisi.

Kevätsiivous tehdään useimmiten kotona, mutta se kannatta tehdä myös paikassa, jossa viettää suuren osan päivästään -nimittäin työpaikalla. Sotkuinen työpöytä voi myös vaikuttaa työntekoosi. OrganisointiguruTidy Tova kertoi Glamour-sivustolle vinkit, joiden avulla työpöydän saa hetkessä kuntoon. Näin myös huomiosi kiinnittyy sotkuisen pöydän sijasta työtehtäviin.

Siivoa roskat

Heitä kaikki tyhjät limsapullot, karkkipaperit ja käytetyt nenäliinat pois. Et varmasti tarvitse niitä enää.

Hankkiudu eroon kirjoista

Kirjat ovat isoja ja vievät paljon tilaa. Pidä huoli, että ne joita säilytät työpisteelläsi, ovat varmasti tarpeellisia. Anna loput pois tai vie esimerkiksi kotisi kirjahyllyyn, jos opukset eivät kuulu työpaikallesi.

Järjestele paperisi

Et luultavasti tarvitse suurinta osaa niistä papereista, joita olet koonnut työpöydällesi. Käy läpi kaikki paperisi ja heitä pois vanhat raportit. Järjestele loput tärkeät paperit esimerkiksi kansioon niin, että ne ovat poissa tieltä ja pysyvät järjestyksessä.

Järjestä kynäsi

Vaikka pöydälläsi lojuisi kuinka monta kynää tahansa, käytät kuitenkin niistä ainoastaan muutamaa. Jos sinulla on useampi kynäpurkki kuin yksi, heitä ylimääräiset pois. Pyri säilyttämään ainoastaan yksi jokaista laatua oleva kynä -et tee mitään kuudella yliviivaustussilla.

Vähennä muistilappujasi

Kaikki muistutukset, jotka roikkuvat näkyvilläsi päivän aikana tulisi liittyä johonkin parhaillaan menossa olevaan työprojektiin. Siivoa pois näkyvistä kaikki vanhat muistilaput ja järjestele loput selkeästi niin, että sinun tulee todella luettua ne.

Tee työpöydästä oman näköisesi

Kun olet siivonnut pöytäsi, on hauskimman osan aika. Lisää ne asiat, jotka tekevät työpöydästäsi juuri sinun näköisesi. Valokuvat ja kukat mahtuvat edelleen pöydällesi.

Lähde: Glamour

Lue myös: Laajenna siivoaminen koko elämääsi: Suomalaisasiantuntija antaa onnea tuovat ohjeet

Kilpailut

Uusimmat