Osta joululahjat ulkomailta - 3 helppoa joulumarkkinakohdetta

09.11.2014 09:00 - Reetta Haverinen

Joulun lähestyminen tietää monien kohdalla hikistä tavarataloissa juoksemista, jonottamista, kirkkaita valoja, meteliä ja tuskaista taistelua viimeisistä suklaakonvehtirasioista. Mitä jos vierailisitkin ruuhkaisen kauppakeskuksen sijaan tunnelmallisilla joulumarkkinoilla Tallinnassa, Riiassa tai vaikka Tukholmassa?

Viikonloppureissu Viron, Latvian tai Ruotsin pääkaupunkiin kannattaa varsinkin joulun alla. Kaupunkien hurmaavilta joulumarkkinoilta löytyy persoonallisia lahjoja ja maukkaita herkkuja aina käsintehdyistä konvehdeista mausteisiin joululimppuihin. Kokoa kaverisi kasaan ja lähtekää shoppailureissulle vaikka joihinkin seuraavista kohteista:

Tallinna

Tallinnan Raatihuoneenaukion (kuvassa yllä) myyntipaviljongit ovat pullollaan käsityöläistuotteita ja virolaisia jouluruokia- ja juomia. Kun aikuiset kiertelevät ostoksilla, saavat lapset riemuita aitojen eläinten seurasta. Keskellä aukiota sijaitsevan valtavan joulukuusen ympärillä kelpaa tehdä uniikkeja lahjalöytöjä. Markkinat tarjoavat myös erilaisia kulttuuriesityksiä vierailijoille. Ja eiväthän joulumarkkinat olisi mitään ilman aitoa joulupukkia rekineen ja poroineen!

Markkina-aika:  21.11.2014-10.1.2015

Lue lisää tästä.

Riika

Riian tunnelmallisessa vanhassa kaupungissa järjestettävät markkinat tarjoavat vierailijoilleen kaikkea koristelluista piparkakuista paikallisiin käsitöihin. Konsertit ja erilaiset työpajat kuuluvat myös markkinoiden monipuoliseen tarjontaan. Vierailijat voivat siten nauttia elävästä musiikista tai paneutua latvialaisen ruokakulttuurin saloihin ostosten teon lomassa.

Markkina-aika: 29.11.2014 - 09.01.2015

Lue lisää tästä.

Tukholma

Skansenin perinteikkäillä joulumarkkinoilla vierailijat voivat ihailla käsityöläisiä työnsä touhussa tai tutustua esimerkiksi kotipanimon toimintaan. Joululahjaostosten ohessa ahkerat shoppailijat saavat nauttia halutessaan pelimannien elävästä musiikista tai käydä paijaamassa eläimiä. Joululeivonnaisten ja glögin huumaavan tuoksun keskellä tunnelma on kuin suoraan talven ihmemaasta!

Markkinat joka adventtiviikonloppu: 30.11.-1.12., 7.-8.12., 14.-15.12. ja 21-22.12.

Lue lisää tästä.

Kilpailut

Uusimmat