Kuva: Leena Harju/Handout

Oletko jo käynyt? Suomen vuoden 2016 retkikohde on nyt valittu

04.03.2016 19:15 - Tarja Vilén

Saaristo viehättää suomalaisia. Jos suunnittelet ensi kesäksi luontoretkeä, tässä voi olla kiinnostava kohde.


Tämän vuoden retkikohdekilpailun teemana olivat retkeilyvesistöt. Vuoden Retkikohde 2016 -äänestyksen voitti selkeästi Raahen saaristo. Netissä toteutettuun yleisöäänestykseen osallistui yli 6500 retkeilijää.

(kuva: Leena Harju/Handout)


Uusia saaria syntyy


Raahen kaupungin edustalla oleva saaristo on noin 24 neliökilometrin alue, josta suurin osa kuuluu Natura 2000 verkoston luonnonsuojelualueisiin. Raahen saariston saaret ovat loivapiirteisiä ja koostuvat moreenista, kivikoista, sorasta ja hiekasta.

(kuva: Leena Harju/Handout)

Saaristo on maankohoamisen ja varhaisten elinkeinojen kuten laidunnuksen, kalastuksen ja merenkulun muovaama.

- Merenkurkun ja Pohjanlahden rannikot muodostavat kansainvälisestikin ainutlaatuisen maankohoamisen alueen, jolla kasvien, eläinten ja ihmisten elinolot muuttuvat jatkuvasti. Uusia saaria syntyy ja entiset suurenevat tai kasvavat kiinni toisiinsa, kertoo Raahen kaupungin markkinointisihteeri Annekristiina Tuovinen tiedotteessa.

(kuva: Leena Harju/Handout)

Ympärivuotinen retkikohde

Raahen saaristo on sekä talvi- että kesäkohde. Saaret soveltuvat veneily- ja melontaretkeilyyn. Saaristossa on myös autiotupia ja laavuja, jonne pääsee ympärivuotisesti.

(kuva: Leena Harju/Handout)



Raahen saaristo on esittelyssä tänä viikonloppuna järjestettävillä GoExpo-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Kilpailut

Uusimmat