Emme saa aina tarvitsemaamme määrää unta. Mutta sen sijaan, että peittelisimme pitkälle venynyttä iltaa suurella määrällä meikkiä, siihen on parempiakin tapoja. Käytä mieluummin sama aika poistaaksesi väsymyksen merkit kokonaan, sen sijaan, että peittäisit ne. Lue alta kuusi vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi hetkessä virkeämmän näköisen ilman meikkiä tai montaa kupillista kahvia.
1. Haistele virkistävää tuoksua
Heräämiseen saattaavat auttaa esimerkiksi eteeriset öljyt. Laita kylpyhuoneeseen huonetuoksu siksi aikaa kun valmistaudut. Sitruksen tai piparmintun tuoksu saa sinut hetkessä tuntemaan olosi virkeämmäksi.
2. Laita ihosi hehkumaan
Saamalla ihoon väriä ja eloa, on paras tapa tehdä itsestään levänneen näköinen. Hyvän hehkun saat helposti esimerkiksi urheilemalla 30 minuutin ajan. Jos se vie kuitenkin liikaa aikaa, levitä kasvoille naamio, joka kosteuttaa ihoasi. Levitä naamio vaikuttamaan vaikka siksi aikaa, kun nautit aamupalaa.
3. Virkistä punoittavat silmät
Jos olet valvonut myöhään, silmäsi ovat luultavasti kuivat ja punaiset. Anna niille helpotusta silmätippojen avulla ja laita kurkkuviipaleet silmillesi viideksi minuutiksi. Kurkuissa on antioksidantteja, jotka auttavat vähentämään ärsytystä.
4. Estä silmien turvotus ja tummat silmänaluset
Silmistä näkee usein ensimmäisenä, jos et ole saanut tarpeeksi unta. Korjaa tilanne laittamalla silmille maski ja ota vaikka sillä välin 10 minuuttia lisää unta. Jos haluat tehdä silmämaskin itse, laita kaksi käytettyä pussia vihreää teetä jääkaappin 30 minuutin ajaksi ja käytä niitä sen jälkeen helpottamaan silmien turvotusta.
5. Kosteuta kuivat huulet
Jos huulesi ovat erityisen kuivat, kuori ne ensin hammasharjalla tai siihen tarkoitetulla kuorintavoiteella. Lisää tämän jälkeen paksu kerron huulirasvaa.
6. Siisti kulmat ja taivuta ripset
Kun olet saanut ihostasi elävän näköisen ja antanut silmillesi kaivattua eloa, on vielä yksi asia, joka tekee kasvoistasi hehkeämmän näköiset ilman meikkeihin tarttumista. Muotoile kulmat ja taivuta ripset. Saat heti huolitellun näköiset kasvot. Saadaksesi ripesen taivuttimen toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, lämmitä sitä hetken aikaa hiustenkuivaajalla.
Lähde: Glamour
Lue myös: Kaksi virhettä, jotka saavat hiuksesi näyttämään rasvaisilta