Kuva: AOP

3 trendiä, joita emme osanneet odottaa takaisin

01.08.2017 13:15 - Bauer Media / Henna Koste

Käytännölliset velour-asut ovat tulleet takaisin.

2000-luvun alussa muodissa näkyi leveälahkeisia ja kulutettuja farkkuja, napapaitoja, minihameita ja huppareita. Uuden vuosituhannen alkaessa kaduilla kopisivat myös valkoiset keinonahkasaappaat, joita on näkynyt jälleen kenkäkauppojen hyllyillä. 

Myös seuraavat kolme trendiä olivat isoja hittejä 2000-luvulta ja kuvat osoittavat, että ne ovat tulleet jälleen takaisin.

Velour-asut

2000-luvun alkupuolella muun muassa Paris Hilton teki oloasuista tavaramerkkinsä. Kyseessä oli useimmiten Juicy Couturen värikkäät velour-asut. Nyt tähdet verhoutuvat jälleen mukaviin oloasuihin.

Rihanna. (kuva: AOP)

Cara Delevingne (kuva: AOP)

Kitten heel -korot

Matalat korot olivat 2000-luvun alkupuolella paitsi muotiväen suosiossa, myös niiden, jotka eivät jaksaneet kävellä korkeilla koroilla. Nyt ristiriitaisia tuntemuksia herättänyt kenkämalli on tullut takaisin.

(kuva: AOP)

Vaaleanpunaiset lasit

Muun muassa Britney Spears katsoi maailmaa vaaleanpunaisten linssien läpi takavuosina. Värikkäät linssit ovat jälleen muodissa. Muun muassa Gigi Hadid yhdisti vaaleanpunaiset linssit pastelliasuunsa. 

Gigi Hadid. (kuva: AOP)

Lähde: Who What Wear

Lue myös: Kauden trendikkäin kuosi on lainattu veroviraston Veeralta -katso tähtien tyylinäytteet

Kilpailut

Uusimmat