Kuva: AOP

Löysitkö täydellisen laukun vai onko kyseessä täydellinen kopio? 6 tärppiä, joilla tunnistat aidon

31.10.2017 22:15 - Henna Koste

Väärennettyjä merkkituotteita liikkuu kaikkialla. Ole tarkkana.

Suosituista tuotteista tehdään häikäilemättömästi kopioita, joista parhaiten valmistettuja on jo vaikeaa tunnistaa aidoista versioista. TheTalko listaa tuoreella videoillaan tärppejä, joilla voi välttyä huijatuksi tulemiselta. Monien muotibrändien omissa liikkeissä voi käydä kysymässä apua epävarmassa tilanteessa. 

1. Aito, laadukas laukku pitää muotonsa. Jos vetoketju menee kuprulle, vaikka laukku on tyhjänä, olet törmännyt luultavasti epäaitoon tuotteeseen. 

2. Jos tikkauksessa on käytetty kahta eriväristä lankaa, on laukku varmasti väärennös.

3. Joidenkin merkkien, kuten Michael Korsin laukuissa roikkuu merkin logolla varustettu metallinen merkki. Louis Vuittonin ja Chanelin aidoissa laukuissa ei kuitenkaan ole sellaista.

4. Aitoustodistus ei ole tae aitoudesta, sillä myös niitä väärennetään taidokkaasti. Laukuissa on omat tunnistettavat merkkinsä.  Esimerkiksi Chanelin laukuissa on aina hologrammisarjanumero, jonka tulee täsmätä aitoustodistuksesta löytyvän numeron kanssa.  

5. Kiinnitä huomiota myös hihnaan. Esimerkiksi Chanelin laukuissa ketjuhihna on jopa painava ja sen sisällä kulkeva nahkanauha on viimeistelty. 

6. Luonnollisesti myös todella edulliselta kuulostavan hinnan kanssa kannattaa olla varuillaan.

Katso TheTalkon videolta lisää vinkkejä, joilla tunnistat aidon ja kopion toisistaan.

Lue myös: Maailman ikonisimmat käsilaukut listattiin - katso 10 ajatonta klassikkoa

Kilpailut

Uusimmat