Kuva: Fotolia

Tee sukilla asusta hetkessä mielenkiintoisempi - katso miten luot tyylisi oman makusi mukaan

09.11.2017 20:15 - Reija Saarinen

Aina ei ole pakko pukea sukkahousuja, sillä myös pelkillä sukilla saa valtavan eron aikaan.

Sukkahousut kuuluvat olennaisena osana naisten pukeutumiseen, etenkin talviaikaan. Niiden avulla jokainen saa luotua asusta hetkessä mielenkiintoisemman, sillä valinnanvaraa kuoseissa ja väreissä riittää.

Onneksi nykyään ei ole enää pakko pukea sukkahousuja, sillä myös pelkät sukat riittävät luomaan mielenkiintoisen lopputuloksen. Nykyään sukkavalikoimat ovat kaupoissa yllättävänkin suuria, ja jokainen löytää varmasti asuun kuin asuun sopivan vaihtoehdon.

Sukat kannattaa yhdistää etenkin hameiden sekä vajaamittaisten housujen kanssa. Tyylin voi sen sijaan jokainen valita omien mieltymystensä mukaan. Jos haluaa asuun hieman rokkia tai seksikkyyttä, voi jalkoihin sujauttaa esimerkiksi verkkosukat. Jos taas haluaa hullutella, onnistuu se esimerkiksi värikkäiden printtisukkien kanssa. Oikeastaan siis vain taivas on rajana.

Muutamia esimerkkejä kauppojen valikoimista voit katsastaa alta.

Verkkosukat ovat oiva valinta hänelle, joka kaipaa asuunsa rock-henkisyyttä tai seksikkyyttä. Kaksi paria verkkosukkia, H&M, 7,99e

(kuva: H&M)

Läpikuultava Mesh on suloinen valinta. Se tuo asuun kivasti tyttömäistä otetta. 2 paria mesh-sukkia, H&M, 7,99 e

(kuva: H&M)

Pikkujoulukauteen istuu täydellisesti glitter, joka takaa sen, että ei jää seinäruusuksi. Glitter-sukat, Monki, 6 e

(kuva: Monki)

Räväkkä pukeutuja valitsee jalksaansa sukat, jotka keräävät katseita. Printtisukat, Monki, 6 e

(kuva: Monki)

Sukilla voi myös ottaa kanssa. Peace-sukat, Stockmann, 8,90 e

(kuva: Stockmann)

Jotkut sukat ovat aina muodissa. Etenkin ylipolven ulottuvat sukat istuvat arkiseen tyyliin. Ylipolvensukat, Stockmann, 22,90 e

(kuva: Stockmann)

Lue myös: Pidä sukkahousut kunnossa - ohjeet hellävaraiseen pesuun

Lue myös: Liukuvatko sukkahousut alas päivän mittaan? Voit estää sen hämmentävällä keinolla

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat