Kuva: Mikko Räsänen

Jannika B illan näyttävimmässä asussa Iskelmä Gaalassa: "Kuin parittelevat riikinkukko ja perhonen"

02.02.2018 20:01 - Henna Koste

Keikkalavoille palannut Jannika B on rohkea pukeutuja.

Laulaja Jannika  Wirtanen, 32, eli Jannika B juhli perjantaina Iskelmä Gaalassa Tampereella näyttävässä tyylissä. Hyväntuulinen kaunotar palasi keikkalavoille viime viikonloppuna. Iskelmä Gaalassa laulajatar oli jakamassa palkintoa.

Naisen yllä nähtiin gaalan näyttävin asu.  Jannikan yllä oli paljeteilla kuorrutettu mekko, joka hehkui pastellisävyissä. Hihoissa heiluivat hauskat hapsusomisteet. 

- Minulla on hyvin villi mielikuvitus. Meillä on tapana Anna-Mari Pahkalan kanssa keksiä jotain hauskaa, ja tällä kertaa keksimme tällaiseen, Jannika B kertoo.

Asu valmistui gaalaan viime hetkillä - ainoastaan yhtä päivää ennen. 

- Tämä on kuin riikinkukko ja perhonen, jotka ovat paritelleet, ja tässä on jälkeläinen. Mieluummin vähän outo ja hullu kuin tosi tylsä, artisti kuvailee.

Naisen kevään kalenteri on täynnä keikkoja. Myös hänen miehensä Toni Wirtanen keikkailee Apulanta-yhtyeen kanssa samoihin aikoihin. Jannika luottaa kuitenkin pieneen, mutta hyvään tukiverkostoon. 

- Joko Martta lähtee hoitajan kanssa mukaan tai sitten hän saa olla hoitajan kanssa kotona. Hän on jo tosi reipas tyttö ja pärjää yleensä hyvin. Se on yleensä mamma, joka ei pärjää, Jannika naurahtaa. 

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Jannika B palasi upeana keikkalavoille - villitsi yleisön trendikkäässä sporttityylissä

Kilpailut

Uusimmat