Kuva: Gettyimages

Kauniit alusvaatteet kuuluvat kaikille! Rihannan alusvaatemallisto ei ole unohtanut pluskokoisia

04.05.2018 12:15 - Roosa Sallila

Rihanna on saanut paljon kannustavaa ja positiivista palautetta pluskokoisia muistavasta alusvaatemallistosta.

Maailmalla tunnettu tyylivaikuttaja ja menestynyt poppari, Rihanna, 30, lanseeraa ensimmäisen Savage x Fenty -alusvaatemallistonsa perjantaina 11. toukokuuta.

Rihannalta löytyy jo aikaisempaa kokemusta vaatesuunnittelusta. Nainen on tuottanut yhteistyössä Puman kanssa Puma x Fenty -vaatemalliston, sekä viime syksynä hän lanseerasi oman meikkimerkkinsä Fenty Beautyn. Nainen näyttää menestyvän myös laulajauransa ulkopuolella, sillä sekä vaatteet että meikit ovat kovaa huutoa eritoten nuorten naisten keskuudessa.

Fanit ovat innoissaan siitä, että Savage X Fenty -alusvaatemallisto ei ole jättänyt pluskokoisia naisia huomioimatta, sillä mallistosta löytyy kokoja muodokkaammillekin naisille. Instagram kuvissa näkyy esimerkiksi korkeavyötäröisiä alushousuja, jotka imartelevat naisellisia muotoja. 

Fanit hehkuttavat Instagramissa:

”Kiitos Rihanna, että kerrankin joku muistaa myös meitä isompia tyttöjä!”

”En malta odottaa! Arvostan, että tuot jotain uutta myös minun kokoisilleni.”

”Niin innoissani tästä! RiRi ymmärtää!”

Lue myös: Rihannan jalkakarvat saivat netin sekaisin: "Jos hän ei sheivaa, en minäkään"

Lue myös: Some täyttyi Rihannaa parodioivista videoista - katso miten miehet ottavat meikkimainoksen haltuun

Lähde: Instagram

Kilpailut

Uusimmat