Kuva: AOP

Yllättävä ja herkullinen väriyhdistelmä on kevään trendihitti - inspiroidu julkkisnaisten asuista

01.04.2020 12:15 - Emmi Moilanen

Punainen ja vaaleanpunainen sointuvat kauniisti yhteen.

Kevään pukeutumisessa värit pääsevät oikeuksiinsa ja mitä enemmän kesää kohti mennään, sitä kirkkaammat sävyt tulevat jälleen ajankohtaiseksi.

Useat julkkisnaiset ovat näyttäneet jo mallia siitä, kuinka kirkkaat värit yhdistyvät osaksi asukokonaisuutta. Popsugar-uutisoi, että erityisesti yksi väriyhdistelmä on tällä hetkellä ylitse muiden; pinkki yhdistettynä syvän punaiseen. Ensimmäistä kertaa herkullinen väriyhdistelmä nousi toden teolla esiin viime syksynä, Emmy-gaalassa.

Esimerkiksi näyttelijä-laulaja Mandy Moore luotti iltapuvussaan kyseiseen yhdistelmään: pitkähihainen yläosa on hempeää pinkkiä, kun taas helma on syvän punaista kangasta.

Voit katsoa kuvan asusta alta.

(kuva: AOP)

Christina Aguilera

Myös laulaja Christina Aquilera pukeutui pinkin ja punaisen yhdistelmään. Hän on sävyttänyt myös hiuksensa trendiväreillä.

(kuva: AOP)

Elisabeth Moss

Näyttelijä Elisabet Moss näyttää, että väriyhdistelmän toinen sävy sopii erinomaisesti myös asustamiseen. Lookiin tuovat särmää punainen vyö, punainen pikkulaukku sekä sävy sävyyn oleva huulipuna.

(kuva: AOP)

Lue myös: Kevään hempein hiusväri! Ruusukullan sävy hurmaa raikkaudellaan

Lue myös: Kuinka puet pilkkukuvion vuoden 2020 tyyliin? Katso inspiroivat kuvat ja ihastuttavat löydöt

Lue myös: 10 ihanaa sisustushankintaa, joilla tuot kevään kotiisi

Lähde: Popsugar

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat