Kuva: AOP

Kuningatar Máxima on todellinen tyyliguru - kumpi trendiasuista on suosikkisi?

04.10.2020 16:15 - Henna Koste

Hollannin kuningatar ei pelkää vahvoja värejä.

Kuninkaallisilla on usein loistava tyylitaju, eikä Hollannin kuningatar Máxima, 49, ole suinkaan poikkeus. Hän kuuluu myös maansa kuningashuoneen pidetyimpiin jäseniin. Kuningatar Máxima edustaa usein näyttävissä, mutta tyylikkäissä asuissa. Kesällä kerroimme, kuinka hän oli ottanut suven suurimmat trendit haltuun. 

Tällä viikolla Máxima osoitti edustustehtävissään, ettei kaihda värejä. Hän luottaakin usein asukokonaisuuksiin, jossa kaikki on sävy sävyyn. Tällä kertaa väripaletista löytyi poltettua oranssia sekä viininpunaista. Myöskään erilaiset päähineet eivät ole kuningattarelle vieraita. 

Pukeutuminen sävy sävyyn on ollut yksi vuoden 2020 isoimmista trendeistä. Kokomustan ja -valkoisen lisäksi rohkeimmat pukeutujat valitsevat ylleen kuningattaren tapaan jotain kirkasta. Kerroimme aiemmin tänä vuonna, kuinka malli Hailey Bieber otti trendin haltuun sinisen sävyissä. Lopputulos oli kaikkea muuta kuin kävelevä huutomerkki.  

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Kauluspaita ja mekko saavat tänä syksynä uuden twistin - ota trendi haltuun Emma Robertsin tapaan

Kilpailut

Uusimmat