Kuva: AOP

Kesän seksikkäin mekkotrendi tuli tutuksi jo 90 vuotta sitten - katso kuvat eri vuosikymmeniltä

12.04.2021 21:15 - Henna Koste

Tänä kesänä tyylipisteet annetaan selän takana.

Tulevan suven raikkaasta mekkomuodista nousee ylitse muiden yksi yksityiskohta: avoin selkä. Syvään uurrettu leikkaus selässä ei ole aivan uusi juttu, päinvastoin. Avoin selkä on noussut suosioon tasaiseen tahtiin vuosikymmenten varrella ja sitä on nähty niin iltapuvuissa kuin arkisemmissakin mekoissa. Itse asiassa avoin selkä oli iso juttu jo 1930-luvulla, jolloin eleganteissa iltapuvuissa esitetiin tyylikkäästi myös selkää. 

Trendi teki vahvan paluun 80-luvulla, jolloin esimerkkiä näytti esimerkiksi tyyli-ikonina tunnettu prinsessa Diana. Syvään uurrettua selkämystä saatettiin korostaa helminauhoin. Tänä kesänä on taas aika esitellä selkää. Muun muassa monilahjakas tähti Zendaya on esitellyt oman versionsa tyylistä. Kiinnostavaa kontrastia avoin selkä saa myös poolokauluksesta, jota nähdään trendimekoissa huomattavan paljon. 

Hailey Bieber

2019

(kuva: AOP)

Hilary Swank 

2005

(kuva: AOP)

Prinsessa Diana

1990

(kuva: AOP)

1985

(kuva: AOP)

1930

Douglass Montgomery ja Joan Crawford vuonna 1930. (kuva: AOP)

Lue myös: 2000-luvun villit trendit palaavat yksi kerrallaan - katso, kuinka puet ne nyt

Lähde: InStyle

Kilpailut

Uusimmat