Kuva: AOP

Kuningatar Elisabetin massiivinen asukokoelma asetetaan näytille Buckinghamin palatsiin

26.07.2025 12:15 - Hanna Levänen / hanna.levanen@bauermedia.fi

Näyttelyssä nähdään vaatteita edesmenneen hallitsijan lapsuudesta asti.

Isossa-Britanniassa järjestetään näyttely, jonka aiheena on maan edesmennyt kuningatar Elisabet II ja hänen tyylivalintansa vuosien varrelta. Asiasta kertoo kuninkaallinen kokoelmasäätiö Royal Collection Trust.

Näyttelyssä tulee säätiön mukaan olemaan esillä noin 200 vaatekappaletta ja asustetta. Osa esineistä on peräisin kuningattaren lapsuudesta asti. Nähtävillä on myös asuja, joita hallitsija käytti niin edustustehtävissä kuin vapaa-ajallaan. Noin puolet esineistä on esillä ensikertaa.

Näyttely tulee olemaan tiettävästi suurin Elisabetin muotia esittelevä tapahtuma.

Yksi näyttelyn helmistä on Elisabetin häämekko vuodelta 1947. Yksi vanhimmista tähän päivään asti säilyneistä vaatteista on mekko, jota 8-vuotias prinsessa piti yllään enonsa häissä.

Näyttelyssä on näkyvillä selvästi eri vuosikymmenten trendit. Esimerkiksi 70-luvun vaatteissa näkyy aikakaudelle tyypilliset värit ja kukkakuviot. Hallitsijakautensa loppupuolella Elisabet tunnettiin värikkäistä ja tyylikkäistä hatuistaan.

Entisen kuningattaren pukimet ovat tällä hetkellä kuninkaallisen kokoelmasäätiön hallussa. Samainen säätiö vastaa tulevasta näyttelystä.

Elisabet II kuoli 96-vuotiaana vuonna 2022. Jos kuningatar olisi yhä elossa, hän olisi täyttänyt tänä vuonna 100 vuotta.

Näyttely toteutetaan Buckinghamin palatsissa ensi keväänä.

Lue myös: Veikeä kesähattu viimeisteli kuningatar Silvian kesälookin

Lue myös: Kuninkaallisessa kastejuhlassa nähtiin herkullisen värisiä asukokonaisuuksia - mikä on suosikkisi?

Lue myös: Prinsessa Victoria loisti valkoisessa kesäasussa

Lähde: Royal Collection Trust

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.